Onko avioero myös pariterapian loppu? Ei välttämättä
Avioero herättää monenlaisia tunteita. Vaikka suhteen haluaisi pelastaa, siihen ei kukaan pysty yksin.
Avioero herättää monenlaisia tunteita, joista kenties yleisin on suru. Miksi kaiken piti päättyä, miksei liitto kestänyt?
Surulla on kuitenkin merkityksensä: sen avulla jäsennät ajatuksiasi, tunteitasi ja tavoitteitasi.
Pariterapiaa voidaan jatkaa
Suhdetta ei voi pelastaa yksin. Vaikka ero olisi vain toisen osapuolen toive, ei suhteen pelastamiseen tähtäävää toimintaa kannata jatkaa, kun avioero pannaan vireille.
Pariterapiaa voidaan kuitenkin jatkaa siinä tapauksessa, että pari haluaa oppia hyödyntämään omia voimavarojaan erotilanteessa, tai kumppanit haluavat keskustella erosta ja kertoa tunteistaan samalla toisiaan kunnioittaen. Terapeutin kanssa voi myös keskustella käytännön asioista.
Jos käytte yksilötapaamisissa erikseen, sinun ei tarvitse kertoa kumppanillesi, mistä olet terapeutille puhunut. Yksilöterapiaa ei saa käyttää aseena toista vastaan. On raukkamaista esimerkiksi luoda mielikuvaa siitä, että terapeutti on sanonut juuri sinun olevan oikeassa tai todennut, että sinä varmasti "voitat" tässä erossa.
Eron jälkeen voitte edelleen käydä vanhemmuusterapiassa; se on kuin pariterapiaa, mutta keskittyy yhteiseen vanhemmuuteen, kommunikointiin ja luottamuksen parantamiseen.
Kosto vie vie aikasi ja rahasi
Ero voi aiheuttaa myös vihan tunteita. Viha kuitenkin haittaa päätösten tekemistä ja rauhanomaiseen eroon pääsemistä, sillä vihaisena ihminen tekee usein jyrkkiä, harkitsemattomia ja kapea-alaisia päätöksiä.
Vaikka tuntisit halua rankaista kumppaniasi kaikesta, mieti tätä: rankaiseminen onnistuu todennäköisesti vain tuomioistuimen kautta. Se vie aikasi ja rahasi, lisäksi aiheutat tuskaa paitsi itsellesi, myös lapsillesi. Sitäkö todella haluat? Olisiko kuitenkin niin, että koet eron aiheuttamaa tuskaa ja menetystä, joka sinun pitäisi kohdata ja käsitellä kostamisen sijaan?
Erosurusta toipumisessa auttaa uusien näkökulmien löytäminen. Pohdi erotessasi esimerkiksi, mitä hyvää liittoonne liittyi ennen surua ja tuskaa? Entä missä haluaisit olla vuoden kuluttua? Olisi tärkeää ajatella ihanan menneen lisäksi myös tulevaa ja sitä, mikä kaunis ja kallisarvoinen siellä odottaa.
Lähde: Helinä Häkkäläinen-Nyholm ja Jan-Olof Nyholm: 130 kysymystä avioerosta, readme.fi 2015
Uusimmat
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
19:05
Tutkijoiden hätkähdyttävä väite: Netissä tavanneet avioparit ovat muita onnettomampia
-
Lataa lisää