Mainos

Oman asuinalueensa ilmanlaatuun voi vaikuttaa

Pienhiukkaspäästöt tulevat lisääntymään tulevina vuosina muun muassa puun pienpolton lisääntymisen takia.

Pitkällä aikavälillä kotitalouksien pienpoltto aiheuttaa enemmän terveysriskejä kuin esimerkiksi loppukesästä Venäjällä riehuneet laajat metsäpalot. Tätä mieltä on dosentti Raimo O. Salonen Kansanterveyslaitokselta.

- Selvitysten mukaan pienhiukkaset tappavat vuosittain Euroopassa noin 350 000 ihmistä ennen aikojaan. Suomessa pienhiukkasista johtuvia ennenaikaisia kuolemia arvioidaan olevan noin 1300 vuodessa, kertoi Salonen Mikkelissä tänään alkaneessa kaksipäiväisessä Asuminen, terveys ja energia -asiantuntijaseminaarissa.

Pienhiukkasia syntyy muun muassa liikenteestä ja puun pienpoltosta, joka tuntuu houkuttelevan yhä useampia kotitalouksia energian hinnannousun myötä. Lisäksi kuluttajalla on usein kiusaus polttaa roskat ja puoli-ilmainen jätepuu lämmön aikaansaamiseksi, joten ei ihme, että ennusteiden mukaan vuoteen 2010 mennessä noin 40 prosenttia pienhiukkaspäästöistä tuleekin kotitalouksien pienpoltosta.

Asiakasryhmäpäällikkö Petri Jaarto Motiva Oy:stä muistuttaa, että tavallinen kuluttaja voi pienillä valinnoillaan vähentää pienpoltosta aiheutuvia päästöjä huomattavasti. Näitä ovat muun muassa oikeanlaisen ja riittävän kuivan puun valinta sekä hyvät tulisijat. Jaarto toivoo, että pienpolton aiheuttamat haitat huomioitaisiin myös kaavoituksessa nykyistä paremmin.

- Puhdas sisäilma pitäisi nähdä samanlaisena terveen elämän arvona kuin vähärasvainen ruoka ja liikunta, heittää Salonen.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on parhaillaan menossa tutkimushanke hyvästä ja huonosta pienpolttamisesta. Tutkimustulokset valmistuvat ensi vuoden alkupuolella.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.