Olympiavoittaja kertoi suhteesta reilusti vanhempaan valmentajaan, joka oli naimisissa

Pariluistelija Tatjana Totmjanina seurusteli 22 vuotta vanhemman valmentajansa kanssa. 

Vuoden 2006 olympiavoittaja kertoi Championat-julkaisun mukaan venäläiselle televisiokanavalle aiemmasta suhteestaan valmentaja Oleg Vasilijeviin.

Vasilijev oli suhteen aikana virallisesti naimisissa. 

– Siihen aikaan löysimme yhteisen päämäärän ja menimme sitä kohti. Jokaisessa suhteessa on omat piirteensä. Erityisesti ensimmäisessä suhteessa. Opiskellaan vasta maailmanmenoa, Totmjanina sanoi. 

Totmjanina muistutti, että valmentaja ei asunut enää vaimonsa kanssa, vaikka ero ei ollutkaan virallisesti astunut voimaan. 

– En halunnut koskaan olla vain vaimo. Halusin perheen. Joskus on parempi, ettei joku asia tapahdu, joten erosimme Olegin kanssa. 

Totmjanina on tätä nykyä naimisissa vuoden 2002 yksinluistelun olympiavoittajan Aleksei Jagudinin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta. 

Lue myös:

    Uusimmat