Olympiamitalin tavoitteekseen asettaneen Kaarle Tapperin puheet saivat katetta: "Venevauhti oli tosi kunnossa"

Kaarle Tapper on kesän aikana useaan otteeseen sanonut, että hän tavoittelee Tokion olympiapurjehduksista mitalia. Enoshiman purjehduskeskuksessa hän sai vahvan startin olympiaregatalleen, sillä Tapper purjehti Laser standardin avauslähdössä toiseksi.

Kisa on toki vasta lähtökuopissa, mutta Tapper oli tyytyväinen onnistumiseensa.

– Lähtö oli huono, enkä alussa pystynyt toteuttamaan omaa taktiikkaani. Sitten löysin vapaita linjoja oikealta puolelta rataa, ja sieltä tuli hyvä nousu, Tapper kertoi.

Tapperia nopeampi oli vain Ranskan Jean Baptiste Bernaz, viime vuoden MM-kisojen nelonen ja Rion 2016 olympialaisten viitonen.

Enoshimassa Laserien toinen lähtö peruuntui yhden kryssin eli vastatuuliosuuden jälkeen, ja Tapper kertoi peruuntumisen syyksi ison tuulenkääntymän.

Kansainvälisessä ryhmässä harjoitteleva Tapper on hionut Tokiota varten etenkin venevauhtiaan, ja sunnuntaina hän sai harjoittelunsa onnistumisesta hyvät signaalit.

– Venevauhti oli tosi kunnossa. Trimmit olivat kohdillaan, ja olen päässyt aika paljon treenaamaan tällaisia oloja. Oli hyvä fiilis veneeseen, Tapper sanoi ja kuvasi oloja kevyeksi keskituuleksi.

Juniorina menestynyt Tapper ei ole aiemmin yltänyt aikuisten arvokisoissa kolmen parhaan kärkeen, mutta vuoden 2018 MM-kisojen 12. sija nostatti toiveita aikuistenkin arvokisoihin. Tapperille, 25, mitalin kertominen tavoitteeksi on luontevaa.

– Treeneissä olen pystynyt voittamaan kilpakumppaneita ja uskon, että pystyn tekemään sen kisoissakin, Tapper totesi.

Sunnuntailta peruuntunut toinen lähtö kilpaillaan alkavalla viikolla, mahdollisesti jo maanantaina, jolloin päivän lähtömäärä nousisi kolmeen.

Lue myös:

    Uusimmat