Olkiluoto 3:ssa havaittu värinäongelma ja vaurioita venttiileissä – asiantuntija ei osaa arvioida, milloin käynnistys mahdollista

Joko Olkiluoto 3 on valmistumassa? 8:16
Olkiluoto 3:ssa ongelmia värinän kanssa

Suomen viidennen ydinvoimalaitoksen Olkiluoto 3 valmistuminen on venynyt yli kymmenen vuotta.

Laitosta ei voida avata ennen kuin se täyttää turvallisuusvaatimukset ja erilaisia ongelmia on riittänyt. Käyttölupa laitoksella on myönnettynä, mutta valvova viranomainen STUK ei voi aktivoida sitä.

Voimalaitoksessa on ollut mm. ongelmia tärinän kanssa.

Ydinvoimalaitosten valvonnan apulaisjohtaja Tapani Virolainen kertoo MTV:n Viiden jälkeen ohjelman haastattelussa, että tärinäongelma liittyy paineistimen yhdysputkeen.

– Siellä on ollut jo jonkin aikaa reaktorijärjestelmään kuuluvan paineistimen yhdysputki värähdellyt. Laitostoimittaja on etsinyt keinoja, miten sitä värähtelyä pystyttäisiin hillitsemään. Nämä suunnitelmat ovat olleet STUKin käsiteltävänä.

Virolaisen mukaan paineistin on osa laitoksen tärkeintä piiriä reaktorin yhteydessä.

– Kyllä se on erittäin tärkeätä, että ne komponentit eivät värise ja siksi tähän on niin vakavasti tartuttu kiinni ja värinä halutaan sieltä pois.

Lisäksi voimalan eräässä venttiilissä on havaittu ongelmia

– Tämäkin liittyy siihen paineistimeen. Paineistimessa on varoventtiili, mikä toimii tavallaan reaktoripiirin ylipaineventtiilinä, Virolainen kertoo.

Virolaisen mukaan venttiiliongelmaan ei ole vielä saatu lopullisia ratkaisuehdotuksia.

– Laitostoimittaja on edelleen tekemässä analyysia tilanteesta.

Virolainen ei osaa aikataulullisesti arvioida, kuinka kauan laitoksen käynnistämiseen kuluu aikaa sillä  keskeisiä haasteita on vielä pöydällä. Hän ei kuitenkaan usko että enää puhutaan monesta kuukaudesta.

TVO: Värinäongelmaan tehty vaimennussuunnitelma

TVO:n pjojektijohtajan Jouni Silvennoisen mukaan Olkiluodossa valmistellaan asioita kohti polttoainelatausta.

– Joitakin testejä tehdään ja samalla valmistaudutaan laitoksen käynnistämiseen ja käyttöön.

Silvennoisen mukaan värinäongelman ratkaisemiseksi on tehty värinän vaimennussuunnitelma ja uudet värinänvaimentimet on valmiina. Vaimentimet on testattu ja niiden asennukselle on saatu hyväksyntä.

Venttiiliongelman tapauksesta Silvennoinen kertoo, että tiiveyskokeissa venttiileissä huomattiin vaurioita. Silvennoisen mukaan vauriot viittaavat siltä, että niiden puhtausolosuhteiden ylläpitämisessä ei ole onnistuttu rakentamisen aikana.

Silvennoisen mukaan uudet osat ovat valmistuksessa ja tavoitteena on vaihtaa ne kun ne saadaan voimalaitokseen. 

Lue myös:

    Uusimmat