Öljytuhon pelätään vain pahenevan Brasiliassa – varustamo kiistää syytökset

Koillis-Brasilian rannoille viime kuukausina levinneen öljytuhon pelätään pahenevan entisestään. Presidentti Jair Bolsonaro sanoi televisiohaastattelussa sunnuntaina, että toistaiseksi rantaan ajautunut öljy on vain pieni osa koko vuodosta.

Öljyä on löytynyt 2  000 kilometrin matkalla alueella, jolla sijaitsee monia Brasilian tunnetuimmista rannoista. Viranomaisten mukaan vahinkojen mittakaavaa ei ole vielä mahdollista arvioida.

Brasilian hallitus on pitänyt öljypäästön pääepäiltynä kreikkalaisliputettua öljytankkeri Bouboulinaa. Varustamo Delta on kiistänyt syytökset.

Bouboulina lastasi öljyä Venezuelassa ja oli viemässä sitä Singaporeen.

Brasilian avaruustutkimusvirasto Inpe arvioi, että öljyä voi olla vielä merellä. Merivirtojen mukana sitä voi levitä myös maan kaakkoisosien rannoille, Espirito Santon ja Rio de Janeiron osavaltioihin.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat