Oireita tai ei, niin aikuiset britit saavat jatkossa kaksi ilmaista koronapikatestiä joka viikko

2:04
Pikatestien käyttö koronatartunnan tunnistamisesa moninkertaistunut.

Britannia antaa aikuisille kansalaisilleen koronapikatestejä huhtikuun 9. päivästä lähtien. Oli oireita tai ei, niin kaikilla aikuisilla briteillä on oikeus kahteen ilmaiseen testiin per viikko, hallitus tiedottaa.

Ilmaiset pikatestit ovat rokotusten ohella tärkeässä roolissa, kun Britannia avaa yhteiskuntaansa ensi viikon maanantaista lähtien.

Britanniassa on jo aiemmin jaettu pikatestejä riskiryhmiin kuuluville.

– Britit ovat tehneet valtavan työn pysäyttääkseen viruksen leviämisen, pääministeri Boris Johnson kehui.

Pikatestejä kuljetetaan suoraan koteihin, minkä lisäksi niitä annetaan työpaikoilla, yhteisöissä, testauspaikoissa sekä kouluissa ja oppilaitoksissa.

– Kannustan kaikkia hyödyntämään ilmaiset pikatestit – testi on nopea ja helppo tehdä omassa kodissa, tohtori Susan Hopkins sanoo.

Hallitus kehottaa tiedotteessaan kansalaisiaan tekemään testejä säännöllisesti, jotta uudet epidemiat saadaan estettyä.

Tiedotteessa muistutetaan, että joka kolmas koronavirustartunnan saanut on oireeton. Virusta voi kuitenkin levittää, vaikka oireita ei olisikaan.

Hallituksen mukaan pikatesteillä on tähän mennessä havaittu yli 120 000 sellaista koronatapausta, jotka muuten olisivat jääneet huomaamatta.

Säännöllinen testaaminen helpottaa myös uusien virusmuunnosten havaitsemista, hallitus muistuttaa.

Yhteiskunta avautumassa

Englannissa ravintolat ja pubit saavat viikon päästä taas avata ovensa koronasulun jälkeen, kertoo Britannian pääministeri Boris Johnson muun muassa BBC:n mukaan. Niiden lisäksi ensi maanantaina auki saavat olla myös kuntosalit, kirjastot, parturi-kampaamot ja kaupat, joiden aukioloa ei ole katsottu välttämättömäksi.

Myös eläintarhat, huvipuistot ja muut ulkoilmatapahtumapaikat voivat jatkaa toimintaansa.

Johnsonin mukaan viranomaiset myös harkitsevat jonkinlaisten koronasertifikaattien käyttöönottoa. Siitä on tarkoitus järjestää kokeiluja kuun puolivälistä lähtien.

5.4.2021 kello 23.00: Juttuun päivitetty koko väliotsikon jälkeinen osio.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja