Oikeus hyväksyi krp:n Irish Coffee -kuulustelun

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi 43-vuotiaan naisen vaatimuksen hänen kuulustelunsa hyödyntämiskiellosta. Kuulustelussa nainen kertoo suoraan tehneensä huumekauppaa Jari Aarnion kanssa.

Törkeistä huumerikoksista syytetty nainen vaati syyskuussa 2014 tehtyjen kuulustelujen mitätöimistä. Naisen mukaan krp:n tutkija vei hänet kuulusteluun yllättäen tarjottuaan ensin Irish Coffee -drinkkejä. 

Nainen oli saanut krp:n päämajassa myös paniikkikohtauksen, eikä ollut mielestään kuulustelukunnossa. Nainen kertoi myös krp:n kaupankäynnistä, jossa hänen ystäväänsä suojeltaisiin rikostutkinnalta, jos hän kertoisi Aarniosta.

Kuulustelu on tärkeä todiste syyttäjälle, joka vastustikin hyödyntämiskieltoa. Syyttäjä oli sitä mieltä, että nainen vain katuu totuuden kertomista.

43-vuotiaalle naiselle vaaditaan jutussa viidestä törkeästä huumerikoksesta vähintään kahdeksan vuoden tuomiota. Aarniolle vaaditaan kolmeatoista vuotta. Syyttäjien mukaan nainen järjesteli Aarniolle kontakteja hollantilaisiin huumekauppiaisiin. Syytetyt kiistävät syytteet. 

Ei humalassa

Oikeus totesi, ettei nainen ollut 1-2 Irish Coffee-drinkistä niin päihtynyt, että sillä voisi olla vaikutusta.

Muutenkin nainen oli paniikkikohtauksesta huolimatta kuulustelukunnossa, koska nainen oli keskustellut asianajajansa Juha-Pekka Hipin kanssa puhelimessa.

Hipin arvion mukaan kuulustelu voitiin suorittaa hänen sijaisensa läsnä ollessa. Myöskään krp:n päämajaan tullut sijainen ei vaatinut kuulustelun keskeyttämistä.

Nainen oli vetosi myös siihen, ettei hänen asianajajansa ollut paikalla kuulustelussa. Oikeus kuitenkin katsoi, että saman toimiston toinen juristi riitti. Naiselle oli esitetty vain yksi kysymys ilman avustajan paikallaoloa. Naiselle oli myös kerrottu epäillyn oikeudet.

Yllätyksellisyys ei lainvastaista

Poliisi ja nainen olivat sopineet aiemmista kuulusteluista etukäteen, mutta tämä oli tullut yllätyksenä. Oikeus ei pitänyt menettelyä lainvastaisena eikä niin merkittävänä, että sekään muodostaisi perustetta hyödyntämiskiellolle.

Kuulustelu jatkui kello 22 yli lähes puoleenyöhön. Nykylain mukaan epäillyn on itsensä pyydettävä kuulustelun jatkamista, eikä poliisi saa sitä ehdottaa. Oikeus totesi, ettei nainen ollut jatkoa pyytänyt, mutta piti menettelyvirhettä niin vähäisenä ettei se aiheuttanut hyödyntämiskiellon määräämistä.

Oikeus totesi naisen allekirjoittaneen kuulustelut, eikä huomauttanut niistä myöhemmissä kuulusteluissa.

Vaatimus hyödyntämiskiellosta siis hylättiin.

Varsinainen oikeudenkäynti jatkuu torstaina.

Lue myös:

    Uusimmat