Oikeus antaa ratkaisun: Mies kuljetti kymmeniä rescue-koiria Suomeen kuumissa oloissa, kymmenen kuoli

Helsingin käräjäoikeus antaa maanantaina ratkaisunsa rikosjuttuun, jossa miestä syytetään rescue-koirien kuljettamisesta Suomeen erittäin huonoissa oloissa.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään vuoden ehdollista vankeutta ja oheissakkoja törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Rescue-koirilla tarkoitetaan yleensä ulkomailta tuotua löytökoiraa.

Valkovenäläinen mies saapui heinäkuun alussa Tallinnasta autolautalla Helsingin satamaan pienellä kuorma-autolla, jonka kyydissä oli 32 koiraa kuljetushäkeissä. Suomessa huomattiin, että koirista seitsemän oli kuollut matkalla. Kolme koiraa jouduttiin vielä lopettamaan Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa heikon hoitoennusteen vuoksi. Koirat olivat kuolleet kuumuudesta aiheutuneisiin oireisiin.

Syytteessä oleva mies on ammatiltaan autonkuljettaja, ja hänellä oli Liettuassa myönnetty lupa eläinkuljetuksiin. Hän oli töissä kuljetusyhtiöllä, joka oli värvätty kuljettamaan koirat moskovalaisesta löytöeläinkodista Baltian kautta Suomeen. Perillä koirat oli määrä luovuttaa ensin kahteen löytöeläinkotiin, sitten uusille omistajille.

Matka Helsinkiin kesti noin 45 tuntia.

Kuljettaja myönsi

Helsingin käräjäoikeudessa aiemmin syyskuussa pidetyssä pääkäsittelyssä syyttäjä totesi, ettei auton kuljetustilan ilmastointilaite toiminut matkan aikana kunnolla eikä auton ilmastointi ollut päällä ilman, että auto oli käynnissä.

Syyttäjän mukaan miehen olisi pitänyt huolehtia kyydissä olevista koirista aiempaa paremmin. Oikeudessa mies myönsi syytteen mukaisen menettelyn muttei halunnut tulla kuulluksi. Käräjäoikeuden on määrä antaa asiassa tuomion maanantaina iltapäivällä.

Syyttäjällä on parhaillaan myös syyteharkinnassa kuljetusfirman mahdollinen rikosvastuu tapahtuneesta.

Lue myös:

    Uusimmat