"Oho, sehän on ihan täysin auki" – uusi Estonia-dokumentti kyseenalaistaa laivaturman syyn – mistä alus sai valtaisan reiän kylkeensä?

Nämä kuvat saivat kolmen maan ulkominsterit reagoimaan – uusista Estonia-paljastuksista väläytetään tutkintaa 2:22
Katso MTV Uutiset Liven lähetyksestä: tältä reikä laivan kyljessä näyttää.

Discovery-kanavan dokumentissa käsitellään vuonna 1994 tapahtuneen Euroopan rauhanajan tuhoisimman laivaonnettomuuden uusia todisteita.

Matkustaja-autolautta Estonian uppoamisesta tulee tänään kuluneeksi tasan 26 vuotta. Onnettomuudessa sai surmansa yhteensä 852 ihmistä. 

Tänään julkaistu Discoveryn suoratoistopalvelu Dplayn uutuusdokumentti kantaa nimeä Estonia – Mullistava Löytö ja se maalaa onnettomuuden ympärille uusia kysymysmerkkejä.

Dokumentista haetaan muun muassa selityksiä sille, miksi vedenpohjassa makaavan turmalaivan kyljessä sijaitsee iso reikä. Asiantuntijoiden mukaan reikä olisi voinut syntyä jonkinnäköisen törmäyksen seurauksena.

Asiantuntijat eivät myöskään poissulje sitä vaihtoehtoa, että reiän olisi aiheuttanut jonkin näköinen räjähdys.

Ruotsin ulkoministeriö julkaisi maanantaina tiedotteen, jonka mukaan Suomi, Ruotsi ja Viro pitävät uusia tietoja tapauksesta merkittävinä. Tiedotteessa korostetaan, että toistaiseksi maiden hallitukset pitävät kiinni 23 vuoden takaisen tutkinnan ratkaisusta, jonka mukaan laiva upposi keulavisiirin irtoamisen vuoksi.

– Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu, Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto ja Ruotsin ulkoministeri Ann Linde ovat sopineet, että jos M/S Estonian onnettomuudesta saadaan merkittävää uutta tietoa, sitä arvioivat Viro, Suomi ja Ruotsi yhdessä, Suomen ulkoministeriö kertoo verkkosivuillaan.

Katso lisää: "Se kertoo, että joku on yrittänyt päästä autokannelle, mutta miksi?" Uutuusdokumentissa väläytetään uusia syitä Estonian uppoamiselle. Video: Discoveryn Dplay-palvelu.

"Se kertoo, että joku on yrittänyt päästä autokannelle, mutta miksi?"Uutuusdokumentissa väläytetään uusia syitä Estonian uppoamiselle 1:23





Lue myös:

    Uusimmat