Ohion uhrit samaa sukua: "Ammuttiin päähän teloitustyyliin"

Kahdeksan kuollut perhesurmassa Yhdysvalloissa 1:28

Ohion ampumasurmien selvittelyä on jatkettu Yhdysvalloissa.

Viranomaisten mukaan perjantaina löydetyt kahdeksan kuolonuhria kuuluivat samaan sukuun.  

Poliisin mukaan uhreja oli ammuttu päähän teloitustyyliin. Rikospaikkoina tutkitaan kolmea kotia sekä neljättä paikkaa, jonka sijaintia ei ole kerrottu.  

Surmat tapahtuivat 2000 asukkaan Piketonin kaupungissa Ohion maaseudulla. Uhreista seitsemän oli aikuisia ja yksi teini-ikäinen.  
Poliisi ei usko ampujan olevan kuolleiden joukossa, mutta ketään ei lauantaihin mennessä ole otettu kiinni.  

Perjantaina Yhdysvalloissa sattui kaksi muutakin ampumatapausta, jossa kuoli kuusi ihmistä Georgian osavaltiossa. Viranomaiset arvioivat paikalliselle medialle, että nämä ampumiset voivat liittyä toisiinsa ja perheen sisäisiin ristiriitoihin.  

Lue myös:

    Uusimmat