Mansikkakausi on Suomessa parhaimmillaan ja näitä terveellisiä herkkuja kannattaakin popsia nyt vaikka päivittäin.
Tiesitkö, että mansikat eivät oikeastaan ole marjoja? Kotimaiset Kasvikset ry:n mukaan mansikat ovat itse asiassa ruusukasvien heimoon kuuluvia hedelmiä, joiden syötävää osaa kutsutaan kukkapohjukseksi. Arkikielessä mansikoita kutsutaan kuitenkin marjoiksi. Mansikat sopivat mainiosti syötäviksi sellaisinaan, mutta niitä kannattaa hyödyntää myös leivonnassa.
Mansikat ovat hyvin vähäenergisiä runsaan vesipitoisuudensa takia, mutta sisältävät sitäkin enemmän vitamiineja ja tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita. Mansikoissa on esimerkiksi enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa!
Tämän vuoksi mansikoita kannattaa syödä:
1. Vähäkalorinen ja kuitupitoinen herkku
Mansikka on vähäkalorinen ruoka, joka sisältää ainoastaan 47 kilokaloria sataa grammaa kohden. Lisäksi mansikoissa on kuitua, joka laskee verenpainetta ja hillitsee nälkää.
2. Runsaasti andioksidantteja
Mansikat sisältävät runsaasti terveellisiä fenoliyhdisteitä, jotka ovat tehokkaita antioksidantteja. Näiden lisäksi mansikoissa on C-vitamiinia, folaattia ja flavonoleja kuten kversetiiniä.
3. Ehkäisee tulehduksia
Mansikan fenolit torjuvat myös monia tulehduksista johtuvia sairauksia, kuten nivelrikkoa, syöpää, astmaa ja ateroskleroosia.
4. Hyödyllisiä B-ryhmän vitamiineja
Mansikassa on terveellisiä B-ryhmän vitamiineja, kuten B-6 -vitamiinia, niasiinia, riboflaviinia, pantoteenihappoa ja foolihappoa. Näistä esimerkiksi niasiini toimii soluja suojaavana antioksidanttina.
5. Tekee hyvää luustolle
Mansikoissa on luuston terveydelle tärkeitä kaliumia, K-vitamiinia ja magnesiumia.
6. Koko kehon terveyspommi
Kuten monet muutkin marjat, mansikat tekevät hyvää näölle ja aivotoiminnalle ´ja tarjoavat helpotusta korkeaan verenpaineeseen, niveltulehdukseen, kihtiin ja sydänsairauksiin.
7. Ehkäisee ikääntymistä
Mansikat sisältävät biotiinia, joka edesauttaa vahvojen kynsien ja hiuksien rakentumisessa. Mansikoissa on myös ihoa nuorentavaa ellagiinihappoa.
8. C-vitamiinipommi
Tiesitkö, että 100 grammassa mansikkaa on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa? Saat päivän C-vitamiiniannoksen täytettyä syömällä 2 desilitraa eli noin 100 grammaa mansikoita.
Kokeile reseptejä:
(MTV3)
Uusimmat
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
19:05
Tutkijoiden hätkähdyttävä väite: Netissä tavanneet avioparit ovat muita onnettomampia
-
Lataa lisää