Nyt puhuu sakkosumaksi osoittautuneen BMW-tapahtuman järjestäjä: "Ammumme itseämme jalkaan, jos tällainen sallitaan"

MTV Uutiset kertoi aiemmin tänään, että Kalajoen pienlentokentällä vietetty BMW-harrastajien Bimmerparty-tapahtuma viime viikonloppuna työllisti poliisia paljon.

– Kalajoella kirjattiin kyseisille päiville 67 tehtävää, joista lähes kaikki tehtävät liittyivät edellä mainittuun porukkaan joko suoraan tai välillisesti eri puolilla Kalajokea ja särkkiä. Tehtävät painottuivat iltoihin, päivällä oli hiljaisempaa, poliisin kenttäjohtaja Kari Kallunki kertoi poliisin tiedotteessa.

Tapahtuman järjestäneen Bimmer Tuning Club of Finlandin (BTCF ry) puheenjohtaja Jari-Pekka Mikanderin mielestä tieto on valitettava. Hänen mukaansa isosta porukasta löytyy aina niitä, jotka tekevät ylilyöntejä.

– Valitettavimpia ovat nämä rattitapaukset, joista tosin suurin osa sattui sunnuntaiaamuna, kun epävarmana on lähdetty sieltä leirinnästä liikenteeseen, Mikander kertoi MTV Uutiset Livessä. 

Rattijuopumuksia kirjattiin yhdeksän kappaletta, joista yksi oli törkeä. Mikanderin mukaan polisiin puhallutus oli järjestetty lähelle poistumisväyliä, jotta kaikki tapaukset huomattaisiin mahdollisimman varhain. 

Osallistujille oli tiedotettu etukäteen, että poliisin kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, ja myös järjestäjät itse raportoivat kaikista havaitsemistaan rikkeistä poliisille. 

– Ne (rikkeet) eivät mitenkään paranna tapahtuman mainetta. Päinvastoin, ammumme itseämme jalkaan, jos tällaista sallitaan, Mikander sanoo.

Autojen rajoja testataan kisoissa, ei liikenteen seassa

Mikander uskoo, että ryhmäpaine, kuskien nuori ikä ja juhlatunnelma vaikuttivat rikkeiden suureen määrään.

Hänen mukaansa jatkossa vastaavia järjestyshäiriöitä pitäisi ehkäistä tapakasvatuksella.

– Kun tullaan isoon tapahtumaan, niin siellä pitää myös osata käyttäytyä, Mikander sanoo. 

– Meillä on sen takia useita kilpailuja, joissa pääsee testaamaan ihan kaikki rajat siitä autosta, jos haluaa.

Katso yllä olevalta videolta BMW-tapahtuman järjestäjän haastattelu kokonaisuudessaan.

Lue myös:

    Uusimmat