Nyt on oikea hetki sijoittaa asuntoon Floridassa!
Osavaltiossa yli 30 vuotta kiinteistövälittäjänä ja rakennuttajana toiminut Karl Lindroos ei ole nähnyt uransa aikana yhtä otollista tilannetta ostajien kannalta.
Karl Lindroos kannustaa Floridasta asuntoa haikailevia toimimaan nyt. Maailman yleinen taloustilanne on vaikuttanut osaltaan asuntojen hintaromahdukseen Yhdysvalloissa.
Hintojen laskun taustalla on selkeä tapahtumaketju.
− Yhdysvalloissa rakennuskohteita rahoittaneet pankit ajautuivat vaikeuksiin, ja niitä ryhdyttiin fuusioimaan. Valtio riensi avustamaan pankkeja, jotta ne eivät ajautuisi konkurssiin. Avun ehto oli se, että pankit eivät saaneet enää myöntää uusia lainoja.
Kun asiakkaille ei enää herunut lainaa, 90 prosenttia asunnonostajista hylkäsi ostoaikeensa ja jäi markkinoilta pois. Samaan aikaan myös turismi kääntyi laskuun.
Lindroosin mukaan asunnon ostaminen Yhdysvalloista on myös ulkomaalaisen näkökulmasta turvallista.
− Toiminta on hyvin valvottua, eikä huiputusta tapahdu.
− Dollari on edelleen huomattavasti euroa heikompi, mutta ehkä ei kauan, Lindroos lisää kaupankäynnin tämän hetkisistä eduista.
Lindroosin oma tuorein ostos on hyväkuntoinen, 43 huonetta käsittävä floridalainen motelli. Edellinen omistaja osti motellin 4 miljoonalla dollarilla, mutta menetti sen sittemmin pankille.
− Hintakehitys on mennyt siihen suuntaan, että voin myydä motellin reilulla 1,5 miljoonalla eurolla. Nyt olisi hyvä tilaisuus lähteä yrittäjäksi Floridaan ylläpitämään motellia, Lindroos vinkkaa.
Studio55/Jenni Kokkonen
Lue myös:
Uusimmat
-
22:03
Kerrostalon tulipalo Hämeenlinnan keskustassa on saatu rajattua – alueelle annettu vaaratiedote
-
21:52
Sisäministeri Rantanen MTV:lle jengirikollisuudesta: "Saattoi olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin"
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
Lataa lisää