Nuorten väkivaltarikokset pelottavat – MTV jalkautui Helsingin rautatieasemalle seuraamaan poliisin ennalta estävää työtä

MTV seurasi poliisin työtä Helsingin keskustassa – rautatieaseman alue on noussut otsikoihin väkivaltaisuuksien takia 4:56
Hyppää poliisin mukaan MTV Uutiset Liven lähetyksessä.

Helsingin poliisi on tiedottanut viime viikkoina neljästä erillisestä väkivaltatapauksesta, joissa kaikissa asianosaiset ovat nuoria tai alaikäisiä.

Lisäksi viime kuukausina on uutisoitu useista muista nuorten tekemistä väkivaltarikoksista.

Nuorten lisääntyneet väkivaltarikokset ovat saaneet poliisin lisäämään jalkautuvaa nuorisotyötä entisestään, ja valvoi viime viikonloppuna tehostetusti nuorten liikkeitä.

MTV Uutiset Live pääsi perjantai-iltana poliisin matkaan, seuraamaan miltä jalkautuva nuorisotyö näyttää poliisin silmin.

Ennalta estävä poliisi tekee tiiviisti yhteistyötä muiden jalkautuvien nuorisotyöntekijöiden kanssa.

– Uusien rajoitusten astuessa voimaan, keskusta hiljeni aika paljon, mutta tänään täällä on ollut aika paljon nuorisoa liikkeellä, MTV:n kohtaama aseman lapset ry:n toimintavastaava Susanna Ylimys tiivisti illan sujumista rautatieasemalla.

Rautatieasemalla vallitsi perjantai-iltana hyvin rauhallinen tunnelma, ja poliisi kävi aktiivisesti keskustelemassa paikalla olevien nuorten kanssa.

– Harvoin ne nuoret keitä me kohtaamme missään pahanteossa ovat. He tekevät juuri sitä, mitä nuorten kuuluukin tehdä, hengailevat, Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapeli Lea Mattila kertoo.

Katso kooste MTV:n poliisin kanssa suorittamasta kierroksesta yllä olevalta videolta.


Lue myös:

    Uusimmat