Nuorten naisten konservatiivisuus nousussa

Yhä useampi suomalainen nuori vannoo konservatiivisten arvojen kuten kodin, uskonnon, isänmaan ja perinteisten sukupuoliroolien nimeen.

Laulajat Jippu ja Husky Rescue -yhtyeen Reeta Vestman (ent. Reeta-Leena Korhola) kertovat uudessa Trendi-lehdessä, miksi perinteiset arvot ovat heille tärkeitä. Trendi peilaa Jipun ja Reeta Vestmanin haastattelussa nuorten arvoja suhteessa RISC Monitor tutkimukseen.

Perhearvot ja pesänrakennus muodissa

Yhä useampi nuori uskoo perinteisiin perhearvoihin. Nuoret äidit haluavat jäädä kotiin ja äitiys laitetaan työuran edelle. Jippu ja Reeta Vestman ovat huomanneet tämän myös omissa kaveripiireissään ja tuoreita esimerkkejä löytyy myös politiikan huipulta.

Muutenkin pesänrakennusvietti on iskenyt nuoriin naisiin: sekä Jipulle että Reetalle koti on pyhä paikka. Jippu kertoo, että hän päästää vain harvat ja valitut kotiinsa. Reeta puolestaan haaveilee lasten saamisesta.

Uskonnollisuus on in

Uuskonservatiivisuuden aallon myötä uskonnollisuutta ei katsota enää kieroon. Kirkkoon liittyi viime vuonna enemmän uusia jäseniä, kuin koskaan aiemmin. Kirkosta eronneiden määrä puolestaan kääntyi laskuun. Myös Reeta Vestman ja Jippu kertovat uudessa Trendissä uskostaan jumalaan.

– Jumala on minulle kannatteleva voima, johon voin turvautua, omaa gospel-kuoroaankin vetävä Jippu paljastaa.

(MTV3/Helmi)

Kuva: Lehtikuva

Lähde: Trendi

Lue myös:

    Uusimmat