Nuorisoporukalle tuli riitaa - vihastunut kaveri souti pois ja jätti muut saarelle jumiin

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos sai viime yönä puoli kahden aikaan erikoisen pelastustehtävän.

Ilmoituksen mukaan ihminen oli veden varassa Iissä, minkä vuoksi pelastuslaitos ja merivartiosto lähtivät pelastustoimiin usean yksikön voimin.

Paikan päällä kuitenkin selvisi, ettei kukaan ollut hukkumisvaarassa, vaan hälytyksen oli tehnyt nuorten aikuisten porukka, joka oli soutanut veneellä Iin Hietakarin pohjoispuolella sijaitsevalle Korkian saarelle.

Viiden hengen seurueelle oli tullut riitaa, jolloin yksi nuorista oli suutuksissaan ottanut veneen ja lähtenyt takaisin mantereelle jättäen muut nuoret saarelle jumiin.

Pelastustehtävää hankaloitti se, että nuoret eivät olleet varmoja, mille saarelle he olivat saapuneet. Saarelle jääneet eivät myöskään aina vastanneet pelastuslaitoksen puheluihin.

Tilanne kuitenkin päättyi onnellisesti ja seurue saatiin tuotua turvallisesti mantereelle neljä tuntia kestäneen pelastusoperaation jälkeen.

– Yhdellä kaverilla oli uistin nenässä, joten ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta tappelusta, kertoi Merivartioston johtokeskuksen kenttäjohtaja Jari Rantala STT:lle.

Saareen jääneet saatiin pelastettua, mutta riidan selvittämiseen viranomaiset eivät Rantalan mukaan osallistuneet. 

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Kaleva ja Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat