Nuoren naisen uhkausvideo kouluiskusta sai kokeneet rikostutkijat vakaviksi: "Hänellä näyttää olevan monta eri syytä"

Rikospaikan Murharyhmän jäsenet ja kokeneet väkivaltarikostutkijat Tero Haapala, Kari Tolvanen ja Thomas Elfgren keskustelivat 23-vuotiaasta vaasalaisnaisesta, jonka epäillään suunnitelleen kouluiskua Pohjanmaalla sijaitsevaan oppilaitokseen.

Keskusrikospoliisi on vahvistanut, että naisen epäilty kohde oli Isonkyrön yläkoulu.

– Vakavien asioiden äärellä ollaan jälleen kerran. Onneksi ollaan tässä tilanteessa, että nainen on poliisin huostassa ja päästään selvittämään, mitkä olivat juurisyyt tällä kertaa, Haapala sanoi.

Poliisi otti naisen kiinni tiistaina 12.maaliskuuta Vaasassa pian sen jälkeen, kun poliisille oli tullut verkossa vinkki naisen julkaisemasta uhkausvideosta. Videolla nainen kertoo hyytävistä aikeistaan ja esittelee asettaan. 

Nainen vangittu

Nainen on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

– Poliisin ja yhteiskunnan herkkyys tällaisiin tapahtumiin täytyy pitää yllä kaiken aikaa, jotta tällaiset saadaan ennaltaehkäistyä, Elfgren totesi.

– On muistettava myös se synkkä puoli, että nainenkin voi mahdollisesti tehdä vakavia rikoksia. Se on varsin yleistä nykyisin, Tolvanen lisäsi.

Murharyhmän jäsenet arvioivat keskustelussa naisen uhkausvideota ja hänen mahdollisia motiivejaan.

– Karua katsottavaa oli nuoren naisen kertomus siitä, millaisia aikeita hänellä mahdollisesti oli. Hänellä näyttää olevan monta eri syytä, ei vain yhtä ainutta. Päämäärä jää vähän auki ja vaikea sanoa pitkälle menevää johtopäätöstä muuta kuin se, että tilanne on ollut äärimmäisen hankala ja huolestuttava, Haapala totesi.

– Tällaiset manifestit tällaisissa yhteyksissä eivät ole epätavallisia. Hänkin on ottanut mallia jostain, miten tällainen temppu tehdään ja mitä videolla sanotaan. Motiivien summa tässä jää epäselväksi eli mitä hän todellisuudessa tavoittelee ja miksi juuri väkivalta on se ainoa vaihtoehto hänen tavoitteidensa toteuttamiseen. Ja puhumattakaan siitä, miten hän itse näkee roolinsa siinä yhteiskunnassa, jota hän haluaa muokata. Oli niin tai näin, tällaiset videot täytyy ottaa hyvinkin vakavasti, Elfgren sanoi.

Tilanteeseen puututtava heti

Rikollisten profilointiin urallaan erikoistunut Elfgren sanoo, että mikään ideologia tuskin yksinään riittää motiiviksi esimerkiksi kouluiskun toteuttamiseen. Elfgrenin mukaan pohjalla on aina jokin vakava, yleensä mielenterveyden ongelma.

– Yleensä näissä uhkauksissa esitetään todella ylevät motivaatiot. Todellisuus taitaa kuitenkin olla se, että ihminen siellä taustalla tarvitsee henkistä apua ja tukea, Tolvanen sanoi.

Haapala viittasi keskustelussa myös muutaman vuoden takaisiin tilastoihin, joiden mukaan Suomessa oli kymmeniä koulu-uhkauksia vuosittain. Poliisi on välittömällä toiminnallaan estänyt mahdollisia tekoja.

– Hyvin vaarallisia tapauksia oli useita. Tarkka paikka on siinä, että tilanteeseen puututaan heti, kun joku on tällaisen uhkaavan ajatuksen tai aikeen esittänyt. 

Katso koko Rikospaikka-ohejlma tästä.

Lue myös:

    Uusimmat