Numeromurha (Murder by Numbers)

Iranilaissyntyinen, Ranskassa uransa aloittanut ohjaaja Barbet Schroeder muistuu mieleen parhaiten loistavasta jännäristään Reversal of Fortune (1990). Trillerin parissa mies on taas ja Numeromurha kulkeekin mukavasti Hitchcockin viitoittaman suspense-tyylin jälanjäljissä.

Leffassa Sandra Bullock esittää repaleisen menneisyyden varjostamaa rempseää rikosetsivää, Cassie Mayweatheria. Hän saa työparikseen ujonoloisen Samin (Chaplin), ja kaksikko saa heti ratkaistavakseen nuoren tytön murhan. Tyypillisestä "kuka on murhaaja?" -rakenteesta poiketen heti alussa käy selväksi, että tytön tappajat ovat "hyvien perheiden pojat" Justin (Pitt) ja Richard (Gosling), joilla ei irtorahasta ole pulaa ja koulu ei haasteita tarjoa. Nulkit päättävät siis testosteronihybriksessään tehdä "täydellisen" murhan, mutta onko sellaista olemassa?

Schroeder pitää kerronnan hyvässä kompaktissa kuosissa, jännite pysyy kireänä, eikä verellä ja väkivallalla ei mässäillä liikaa. Numeromurhassa on paljon myös hyvän draaman aineksia poikien ulkokuoren karistessa kun silmukka ympärillä kiristyy ja toisaalta taustalle viritetyn etsivien työpaikkaromanssin ja Cassien hämärän menneisyyden setvimisessä.

Ongelmana onkin saada ärsyttävät murhaavat räkänokat edes jotenkin samaistuttaviksi. Sen verran paljon kerronta lepää poikien salaseurahölmöilyjen ympärillä, että Schroeder saa tehdä hartiavoimin töitä saadakseen nulikoiden toimet edes jotenkin uskottaviksi.

Toinen ongelma on tuotannon johdossakin häärineen Sandra Bullockin henkilöhahmo. Hyvin miesmäisiä ja sovinistisiakin elkeitä harrastava Cassie on aluksi piristävä tyyppi erilaisuudessaan, mutta sitten karmaiseva menneisyys ja Bullockin epätoivoinen tasapainoilu herkkyyden ja kovapintaisen välillä alkaa rassata uskottavuutta. Ben Chaplin alistuukin Sandran performanssin takana lähes statistin asemaan.

Puutteistaan huolimatta Numeromurha on viihdyttävä jännäri, jossa jännitys kehittyy perinteisesti vailla eksentrisiä psykopaatteja ja kankaalle ropisevia veriroiskeita.

Teksti: Jari Rantala
Kuva: Sandrew Metronome