Novak Djokovicin julkaisu järkytti seuraajia

Tennistähti Novak Djokovic on ottanut useasti kantaa Kosovon poliittiseen tilanteeseen, mutta tuorein päivitys aseellisen iskun tehneen serbijoukon puolesta onnistui suututtamaan monet hänen seuraajansa.

Djokovic jakoi Instagramin tarinaosioonsa kuvan Belgradin Pyhän Savan katedraalista, johon serbit olivat jättäneet kynttilöitä kolmen Pohjois-Kosovossa surmansa saaneen miehen muistolle.

Taustalla oli viime viikolla tapahtunut yhteenotto, jossa arviolta 30 serbiksi epäillyn miehen joukko iski Banjskan kylään serbienemmistöisessä Pohjois-Kosovossa. Miehet olivat linnoittautuneet ortodoksikirkkoon ja joutuivat kolme päivää myöhemmin tulitaisteluun poliisin kanssa.

Yhteenotossa kuoli kolme aseelliseen ryhmään kuulunutta serbia sekä yksi kosovolaispoliisi. Kaksi muuta kirkon piiritykseen osallistunutta haavoittui.

Djokovic jakoi kuvan muistotilaisuudesta Instagramissa kolmen rukoilemista kuvaavan emojin kanssa. Surmansa saaneiden miesten toiminta on nähty Kosovossa ja länsimaissa terroristiseksi, joten tennistähti alkoi pian saada vihaista palautetta.

Muun muassa Kosovon ulkoasiainministeriö ja maan jalkapalloliitto ottivat aktiivisesti kantaa Djokovicin päivitykseen. Ministeriö yhdisti X-palvelunsa päivitykseen tennistähden sponsorin Lacosten.

– Henkilö, jota sponsoroitte, Djokovic, juuri glorifioi näitä terroristeja 13,9 miljoonalle seuraajalleen, ministeriö raportoi Lacostelle.

Kosovon jalkapalloliitto yhtyi kritiikkiin.

– Kuvottavaa, liitto tiivisti Djokovicin toiminnan.

Vakavan välikohtauksen takia Serbia ilmoitti siirtäneensä yli 8 300 sotilasta Kosovon vastaiselle rajalle, mutta joukoista puolet on vedetty pois Yhdysvaltain antaman pakoteuhkauksen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat