Norjalaisten yllättämä Mika Myllylä avautui tuohtuneena Jari Porttilalle – kolme kuukautta ennen Lahden dopingkäryjä tapahtui joitain erikoista

1:18
Norjalaisten yllättämä Mika Myllylä avautui tuohtuneena Jari Porttilalle – "Mihin ihmeeseen he tarvitsevat minun verta?"

Kuusi suomalaishiihtäjää jäi 22 vuotta sitten kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä Lahden surullisenkuuluisissa MM-kisoissa. MTV Urheilun pitkäaikainen toimittaja Jari Porttila kertoo Missä olit, kun? -sarjan tuoreessa jaksossa, että käryt olivat hänen nähdäkseen seurausta suomalaishiihtäjiin kohdistetusta ajojahdista.

Pääkuvan videolla konkaritoimittaja Jari Porttila avaa MM-Lahtea edeltänyttä ilmapiiriä ja kertoo norjalaisten Mika Myllylälle järjestämästä testiyllätyksestä. 

Ajojahdin taustalla vaikuttivat Porttilan mukaan erityisesti norjalaiset, jotka olivat tuolloin miehittäneet valtaosan kansainvälisen hiihdon johtopaikoista.

Porttilan tuntosarvet nousivat asian tiimoilta pystyyn jo kolme kuukautta ennen käryjen julkituloa, kun hän kävi Mika Myllylän kanssa erikoisen keskustelun maailmancup-kauden avausviikonloppuna Beitostölenissä.

– Me kumpikin mietimme, että mitä nyt on meneillään.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja