Nordean maajohtaja: Osa eläkkeelle, osalle muita töitä

Nordean Suomen maajohtaja Ari Kaperi sanoo, että lopullinen henkilöstön vähennystarve selviää syksyn aikana, kunhan neuvottelut etenevät.

- Neuvottelut päättyvät marraskuussa, Kaperi sanoo MTV3:n haastattelussa.

Maajohtajan mukaan suurin osa vähennystarpeesta pyritään hoitamaan esimerkiksi eläkejärjestelyin.

- Ihmiset myös jättävät pankin muista syistä, tai siirtyvät pankin sisällä muihin tehtäviin.

Kaperin mukaan pankki toimialana on suurten muutosten kourissa. Pankkien kannattavuus on heikentynyt finanssikriisin jälkeen.

- Myös tämä kansainvälinen uusi sääntely ja viranomaisvaatimukset nostavat yksinkertaisesti pankkien kustannuksia huomattavasti. Niihin on pakko varautua. Meidän on pidettävä huolta siitä, että asiakkaat ja sijoittajat luottavat meihin jatkossakin ja meidän vahva tilanteemme säilyy.

Esimerkiksi STTK:n Mikko Mäenpää on sanonut, ettei sääntelyn kustannukset eivät vielä kolahda pankkeihin. Kaperi on toista mieltä.

- Me nähdään joka päivä tuolla markkinoilla, että osa kustannuksista on jo tullut. Suurin osa niistä on vasta tulossa. Se näkyy ennen kaikkea meidän oman varainhankintamme kustannuksissa. Ne ovat nousseet valtavasti. Siinä tulevat näkymään pankkien erot. Vahva pankki saa hankintaa kohtuullisella hinnalla, heikompi ei ehkä saa ollenkaan.

Maajohtajan mukaan väen vähennystarve koskee suhteellisesti eniten hallinto- ja tukitoimia, mutta myös asiakaspalvelua.

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Seitsemän uutiset 29.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat