Tässäkö kiitos: Kukin toimihenkilö tuotti Nordealle alkuvuonna 79 000 euroa

Nordealaisten liitto Nousu on suivaantunut hyvää tulosta tehneen pankin kaavailemista massiivisista henkilöstövähennyksistä.

Pääluottamusmies Päivi Hopposen mukaan erityisen vaikeaksi vähennysten hyväksymisen tekee se, että pankin liiketoiminta on ollut viime aikoina erittäin kannattavaa.

–Puolessa vuodessa on liiketulos ollut 1962 miljoonaa euroa ja kasvua oli edellisen vuoden saman ajankohtaan verrattuna 21 prosenttia. Tammi-kesäkuun aikana jokainen toimihenkilö on tuottanut pankille 79 000 euroa, Hopponen summaa.

Henkilöstön mielestä henkilökuntaa pitäisikin lisätä, ei vähentää.

–Kun kyse on asiakaspalvelusta, työpaikkoja ei voi ihan noin vain leikata. Asiakas tarvitsee ne palvelut ja meillä pitäisi päinvastoin lisätä henkilökuntaa. Ihmisiä on lähtenyt pois, eläkkeelle tms., eikä uusia ole rekrytoitu.

–Ihmiset ovat pitkän aikaa jaksaneet äärirajoilla ja meillä on monia konttoreita, joissa ruuhkat ovat todella kovat: ihmiset jonottavat kuka tunnin, kuka kaksi. Ja kun koko ajan on toitotettu, että hyvää tulosta tehdään, niin ihmiset ajattelevat, että tässäkö on se kiitos henkilökunnalle, joka on sen tuloksen tehnyt.

Lue myös:

    Uusimmat