Nolo ulosajo F1-debyytissä veti kohutun venäläistulokkaan nöyräksi – kostautuiko liika näyttämisen halu?

Nikita Mazepinillä on ensimmäisen GP-viikonloppunsa jälkeen vielä paljon todistettavaa niille, jotka ovat sitä mieltä, ettei hänen paikkansa ole F1-sarjassa.

Mazepinin F1-debyytti ehti kestää noin 20 sekuntia, kunnes hän menetti autonsa hallinnan Sakhirin radan kolmosmutkassa ja pyörähti seinään.

– Tein yksinkertaisesti virheen. Renkaat olivat kylmät, ja olin kanttikiven päällä. Painoin liikaa kaasua, ja pyörähdin. Täysin oma virheeni. Olen erittäin pahoillani tallin puolesta, koska he ansaitsevat niin paljon parempaa kuin tuo. Olen erittäin vihainen itselleni, Mazepin noitui kisan jälkeen crash.netin mukaan.

– Aina on positiivisiakin asioita. Päiväni radalla ovat pitkiä, ja niihin sisältyy paljon erilaisia asioita, joten oppimista ehdottomasti tapahtuu. Tällaisina päivinä oppii paljon. On ylä- ja alamäkiä, ja tämä on minun kohdallani yksi suurimmista alamäistä. Mutta sellaista elämä on.

Mazepin oli ollut suurissa ongelmissa jo aiemmin viikonloppuna. Lauantain aika-ajoissa hän pilasi useiden kuljettajien suorituksen rikottuaan ensin lämmittelykierroksella herrasmiessopimusta ja aiheutettuaan sitten keltaiset liput pyörähdyksellään.

F1-seuraajat naureskelivat Mazepinille pitkin viikonloppua, ja näihin irvailutalkoisiin osallistui jopa maailman huonoimpana F1-kuskina pidetty Taki Inoue. Sunnuntain kisan jälkeen löylyä heitti Mazepinin F2-kilpakumppani, viime vuoden Sakhirin GP:ssä Williamsin ratissa F1:ssä debytoinut Jack Aitken.

– Yhtäkkiä se tuntuukin paremmalta, että selvisin Sakhirissa 60 kierrosta ennen kuin pyörähdin, Aitken tviittasi ja viittasi viime vuoden kilpailussa tapahtuneeseen virheeseensä, joka toi radalle turva-auton.

Maksukuskeista on puhuttu F1-sarjan yhteydessä vuosikaudet, mutta Mazepinin kohdalla tämä leima on poikkeuksellisen tiukassa. Hänen isänsä omistama kemikaaliyhtiö Uralkali on Haas-tallin pääyhteistyökumppani, eikä liene salaisuus kenellekään, mitä Dmitri Mazepin saa vastineeksi miljoonasijoituksestaan.

Tallipäällikkö Günther Steineriltä kysyttiin kilpailun jälkeen, mahtoiko Nikita Mazepillä olla tästä taustasta johtuen hieman liikaa näyttämisen halua.

– Hän puski kovasti, hän halusi puskea. Hänen kilpailunsa ei ollut kovin pitkä, joten ainakaan hän ei ollut yli-innokas kovin pitkään, Steiner murjaisi racingnews365.comin mukaan.

– Hän yritti liikaa, eikä se tunnu hänestä hyvältä. Mutta luulen sen jotuneen ennen kaikkea hänen luonteestaan. Kun yrittää löytää rajojaan, joskus tulee mentyä niiden yli. En varsinaisesti yllättynyt, koska kuljettajat yrittävät kaikkensa eikä automme ole helppo ajettava. Hän on kuljettaja, joka yrittää todella kovasti. Hän haluaa todistaa itsensä. En tiedä, miten kritiikki vaikuttaa, mutta kukaan, varsinkaan nuori, ei voi sivuuttaa sitä kokonaan.

Steiner palasi ohimennen myös talven aikana kohua herättäneeseen tapaukseen. Mazepin julkaisi joulukuussa sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän kouri naispuolista ystäväänsä rinnasta.

– Hän tuntui olevan hyvässä tilanteessa, kun aloitimme testit. Kaikki näytti hyvältä. En syyttäisi tästä sitä (somekohua), mutta ei se hyväksikään ole, jos talvi on sellainen kuin hänellä, Steiner sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat