Niuvanniemen karanneella potilaalla hurja tausta: tappoi perheenäidin tämän kotipihalle

Niuvanniemen psykiatrisesta sairaalasta karannut miespotilas on tuomittu viime keväänä syyntakeettomana taposta.

Tiedätkö jotain?

22-vuotias Toivo Jouko Puranen poistui Niuvanniemen psykiatrisesta sairaalasta lauantaina 7. toukokuuta kello 10 aikoihin.

Puranen on 193 cm pitkä ja hän painaa 110 kg. Hänellä on vaalea sänkitukka ja vaalea sänkiparta.

Katoamishetkellä Purasella oli päällään tummat veryttelyhousut ja T-paita, jossa rinnassa teksti state of mind. Päässään hänellä oli aurinkolasit.

Havaintotiedoista voi ilmoittaa hätäkeskukseen 112 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Tapahtumaketju alkoi Kouvolassa elokuussa 2014, kun Toivo Jouko Puranen oli kotiutettu Kymenlaakson sairaalan psykiatriselta osastolta, jossa hän oli ollut hoidettavana muutaman päivän ajan. 

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Puranen oli kuljeskellut ympäriinsä ja käynyt ostamassa syötävää sekä puukon odotellessaan tukihenkilön tapaamista. Hän oli päätynyt kulkiessaan omakotitaloalueelle.

Sattumanvaraisesti Puranen oli kävellyt 44-vuotiaan naisen kotipihalle ja oli pyytänyt naiselta juotavaa. Nainen asui omakotitalossa kaksin 7-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Nainen ei antanut miehelle juotavaa, jonka jälkeen Puranen surmasi hänet julmalla tavalla: hän puukotti naista lukuisia kertoja tämän kotipihalla. Uhrilla oli yhteensä 38 viilto- ja pistohaavaa kaulalla, kyljessä ja rintakehän yläosassa.

Oli kulunut vain noin puolitoista tuntia siitä, kun Puranen oli kotiutettu psykiatriselta osastolta.

Taustalla vainoharhaista mielisairautta

Syyttäjä vaati Puraselle tuomiota murhasta, sillä hänen mukaansa teko oli tehty raa'alla ja julmalla tavalla. Raskauttavaksi tekijäksi syyttäjä näki myös sen, että Puranen jatkoi tekoaan, vaikka uhri yritti puolustautua.

Mielentilatutkimuksen mukaan Purasella on todettu paranoidinen skitsofrenia ja useiden lääkeaineiden tai muun psyykkisiin toimintoihin vaikuttavan aineen aiheuttama riippuvuusoireyhtymä. 

Lausunnon mukaan mielisairaus heikensi miehen kykyä ymmärtää tekojensa merkitystä, oikeudenvastaisuutta ja seuraamuksia.

Kymenlaakson käräjäoikeus katsoi Purasen syyllistyneen tappoon, mutta hänet todettiin mielenterveystaustansa vuoksi syyntakeettomaksi. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan vahingonkorvauksia uhrin aviopuolisolle sekä lapselle yhteensä 17 500 euron edestä.

Puranen on ollut hoidettavana Niuvanniemen psykiatrisessa sairaalassa, mistä hän karkasi viime lauantaina. Purasen on todettu olevan vaarallinen itselleen sekä muille henkilöille. 

Lue myös:

    Uusimmat