Niinistö selitti Ahvenanmaa-kommenttiaan: Sanat olisi voinut valikoida paremmin
Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan hänen aiemmin päivällä esittämänsä kommentti Ahvenanmaan puolustamisesta oli huonosti muotoiltu.
Niinistö vastasi aiemmin puoluekokouksen ministerien kyselytunnilla jäsenen esittämään kysymykseen Ahvenanmaan puolustamisesta. Kysyjää mietitytti, miksi aluetta puolustetaan, jos ahvenanmaalaiset eivät osallistu kuluihin.
- Me puolustamme sitä, ei ahvenanmaalaisten takia sinällään, vaan sen takia, että alueella on huomattavaa strategista merkitystä meille, muun muassa meri- ja tietoliikenneyhteyksien takia, Niinistö vastasi kysyjälle.
Myöhemmin MTV Uutisten haastattelussa Niinistö totesi, että kommentti ei ollut hyvin muotoiltu.
- Ehkä nuo sanat olisi voinut valikoida hieman paremmin. Kyseessä oli vastaus kysyjälle, jonka kysymys oli jo hieman arvoväritteinen. Itsestäänselvää on, että koko maata ja kaikkia sen kansalaisia puolustetaan, mukaanlukien ahvenanmaalaisia.
- Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellinen asema on toki puolustamisen kannalta haasteellinen, koska kyseessä demilitarisoitu ja neutralisoitu alue, Niinistö.
Niinistön lausunnosta kysyttiin kyselytunnin jälkeen myös puolueen puheenjohtajalta Timo Soinilta.
- Uskoisin hänen tarkoittaneen, että Savoa ja Karjalaa puolustetaan, mutta ei sen takia, että ovat ihmiset siellä ovat savolaisia tai karjalaisia, vaan sen takia, että ovat suomalaisia, Soini sanoi.
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää