Nigerin vallankaappaajat varoittavat sekaantumasta maan tapahtumiin – EU uhkaa lopettaa tukensa

Länsi-Afrikassa Nigerissä vallankaappaajat varoittavat ulkopuolisia maita sekaantumasta sotilaallisesti maan tapahtumiin.

Vallankaappaajat lukivat asiasta lausunnon maan kansallisessa televisiossa.

Euroopan unioni sanoi iltapäivällä lausunnossaan, että jos Nigerin perustuslaillista järjestystä rikotaan millään tavalla, sillä on seurauksia EU:n ja Nigerin väliselle yhteistyölle.

Myös Nigerille annetun kaiken rahallisen tuen välitön keskeyttäminen on EU:n lausunnon mukaan mahdollista.

Maan uudeksi johtajaksi nimettiin valtiontelevisiossa kenraali Abdourahamane Tchiani. Tchiani on presidentin vartioston päällikkö. Televisiolausunnon mukaan hänet on nimetty "kotimaan turvallisuuden kansallisen neuvoston" puheenjohtajaksi.

Presidentin vartioston jäsenet telkesivät presidentti Mohamed Bazoumin keskiviikkona omaan palatsiinsa, jossa hän on ollut siitä asti.

Juttua päivitetty 28.7.2023 klo 16:56 tuoreilla tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat