NHL-supertähti Miro Heiskanen mullistaa Leijonien puolustuksen – Sami Kapanen nostaa esiin kuumat kysymykset: "Mitä ne valinnat siinä vaiheessa on?"

Tätä Miro Heiskasen liittyminen Leijoniin merkitsee – MTV Uutiset Live Leijonien aamujäillä 5:18
Sami Kapanen kertoo, mitä huippuvahvistus Miro Heiskaselta on odotettavissa.

Miro Heiskasen lupautuminen MM-kotikisoihin luo poikkeuksellista sähköä Leijonien ympärille. C Moren asiantuntija Sami Kapanen muistuttaa, että Heiskasen tasoista tähtipuolustajaa pääsee näkemään leijonapaidassa äärimmäisen harvoin.

Dallas Starsin takalinjoilla tähtipelaajana tuikkinut Miro Heiskanen pelasi jälleen mahtavan kauden NHL:ssä. 70 runkosarjapelissä syntyi 36 tehopistettä keskimäärin 24 minuutin ja 53 sekunnin jääajalla.

Pudotuspeleissä Heiskanen urakoi jälleen isoja minuutteja. Suomen aikaa varhain maanantaiaamuna päättyneessä seiskapelissä Calgary Flamesia vastaan jääaikaa kertyi yli 33 minuuttia, ja jatkoajalla suomalaistähti näytti viilettävän jäällä lähes joka toisessa vaihdossa.

MM-kisoihin Leijonien joukkueeseen torstaina saapuva Heiskanen on C Moren asiantuntijan Sami Kapasen mukaan harvinaislaatuinen suomalaispelaaja.

– Harvassa ovat ne, jotka ovat noin merkittävässä roolissa menestyvässä joukkueessa pystyneet olemaan. Puhutaan kuitenkin nuoresta pelaajasta, joten tulevina vuosina on lupa odottaa entistä enemmän, Kapanen sanoo.

Leijonat saa Heiskasesta varman, luotettavan johtajan puolustuspäähänsä.

– Siihen nähden, miten iso tähtipuolustaja Heiskanen on NHL:ssä, hän on kuitenkin joukkuepelaaja. Se on iso arvo.

– Huippupuolustajaksi hän on vielä melko nuori, 22 vuotta. Siihen nähden hän on jo todella vahva, kokonaisvaltainen pelaaja. Puolustuspeli on hyvässä tasapainossa hyökkäyspelin kanssa. Hän on hyökkäävä puolustaja, mutta puolustuspelillä on myös iso arvo hänen pelaamisessaan, Kapanen ruotii.

"Siihen kannattaa kiinnittää huomiota"

Kapasen mukaan Heiskasen voi odottaa olevan jäällä niinä hetkinä, kun ottelua ratkotaan.

– Hän pelaa ylivoimalla ja on hyvä myös alivoimalla. Ratkaisuhetket, erien alut ja loput, hän on niissä vahva tekijä.

– Heiskanen ei ole isokokoinen tai mikään järkäle, mutta kamppailupelaaminen on hyvää, pystyy pelaamaan hyvää ja luotettavaa puolustuspeliä. Hän pelaa NHL:ssä jatkuvasti vastustajien kärkiketjuja ja parhaita pelaajia vastaan.

Kaikkein poikkeuksellisinta Heiskasessa on hänen luistelunsa, joka on tekniikaltaan silmiä hivelevää.

– Siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Luistelutekniikkansa ja hyvän fysiikkansa kautta hän pystyy pelaamaan äärettömän isot minuutit, Kapanen avaa.

– Se on todella vaivatonta, siinä hyvä liuku, luistelupotku on räjähtävä ja terävä. Hänestä pystyy näkemään, miten helposti hän pystyy kannattelemaan oman painonsa. Potku on teknisesti puhdas, se on helppo. Hänen ei tarvitse käyttää liikkumiseen hirveää määrää energiaa.

"Kahdeksan pakkia haluttiin, kahdeksalla mennään"

Kun Heiskanen on kellottanut Starsissa jättimäisiä peliminuutteja, Leijonissa häntä ei välttämättä nähdä jäällä aivan yhtä paljon.

– Suomen joukkue ei perustu yksilökeskeisyyteen tai tähtikulttiin. Ei rakenneta menestyshaaveita sen varaan, että yksi pelaaja ratkoisi. Siksi on myös tärkeää antaa Heiskaselle mahdollisuus tulla osaksi joukkuetta sisään sitä kautta ilman, että häneltä odotetaan mitään ylisuoritusta. Hänen pitää antaa tuoda oma panoksensa joukkueen tekemiseen, ja sen pitää kiekkoväelle riittää, Sami Kapanen paaluttaa.

Päävalmentaja Jukka Jalonen on luottanut pitkään kahdeksan puolustajan pelisapluunaansa, eikä luultavasti luovu siitä edes Heiskasen takia.

– Mutta jos hän on sekä yli- että alivoimassa, kyllä hänelle tietty määrä peliaikaa tulee. Jääaika ei kuitenkaan tule olemaan niin massiivinen kuin NHL:ssä, minkä hän joutuu omaksumaan.

– Kun kahdeksan pakkia haluttiin, varmaan kahdeksalla mennään, mutta eihän ne minuutit tasan jakaudu nytkään. Hän varmasti tulee ottamaan ne kärkiminuutit puolustajista, Kapanen uskoo.

Kuka tekee tilaa?

Mielenkiintoista on nähdä, miten Heiskasen tulo muuttaa pakkien peluutusta ratkaisuhetkillä.

– Jukalla on ollut muutaman vuoden ajan luottopelaajina Atte Ohtamaata ja Ville Pokkaa, jotka ovat viime hetkillä kaukalossa puolustamassa johtoasemaa. Mitä ne valinnat siinä vaiheessa on?

Ylivoimakentällisissä puolustajat Mikko Lehtonen ja Sami Vatanen ovat liipaisimella, kun Leijonat ovat tahkonneet pakkopeliä neljällä hyökkääjällä.

– Heiskanen tulee kuitenkin jompaankumpaan kenttään. Voi toki olla, että toisessa yv-kentällisessä siirrytään kahden puolustajan peluutukseen, Kapanen miettii.

NHL:n pitkän runkosarjan lisäksi Heiskasella on takanaan raastava seitsemän ottelun pudotuspelisarja Calgary Flamesia vastaan. Puolustaja liittyy Tampereella majailevaan Leijonien joukkueeseen torstaina.

Leijonat pelaa perjantaina Isoa-Britanniaa ja lauantaina Itävaltaa vastaan. Näissä peleissä on odotettavissa Heiskasen hidasta sisäänajoa tosipelejä varten.

– Siihen sopii hyvin kahdeksan pakin peluutus. Ei tarvitse ruuvia kiristää heti, Kapanen sanoo.

Samalla Heiskanen kuitenkin tuo saapuessaan näihin kahteen, etukäteen ennalta-arvattavaan otteluun aimo annoksen lisää mielenkiintoa.

– Ei näitä joka vuosi saada mukaan tälle tasolle. Nyt nautitaan, kun saadaan, Kapanen myhäilee.

Maanantai-iltana Suomi kohtaa MM-kisoissa Yhdysvallat.

Lue myös:

    Uusimmat