NHL:n yön suomalaiset: Pekka Rinne tekee nyt jotain suurempaa taalajäillä

Jääkiekkoliiga NHL:ssä Suomen aikaan lauantain vastaisen yön kierroksella Sebastian Aho ja Leo Komarov onnistuivat maalinteossa. Chicagossa kertaalleen NHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittu Pekka Rinne esitteli taas suurenmoisia otteita. Rinteen ansiosta Predatorsin tarina saattaa saada totaalisen käänteen.

Tällä kaudella valmentajaa vaihtanut Predators on meinannut tippua ulos läntisen konferenssin pudotuspelijunasta. Joukkueen otteita on vaivannut jatkuva ailahtelevuus. Esiin on astunut kuitenkin pelastaja.

37-suomalaismaalivahti Rinne on esittänyt hänelle tuttuja mykistäviä otteita. Usean viikon otannalle on mahtunut useita huippuotteluita.

Sama meno jatkui yön kierroksella, kun Rinne antoi joukkueellensa sauman voittoon. Kotijoukkue Chicago Blackhawks oli kuitenkin parempi jatkoajalla lukemin 2-1. Ratkaisumaalista vastasi jenkkihyökkääjä Alex DeBrincat, joka upotti kiekon Rinteen selän taakse läpiajosta.

Ottelun kolmostähdeksi valittu Rinne torjui yhteensä 36 kertaa. Näiden joukkoon mahtui myös yhdysvaltalaishyökkääjän Brandon Saadin ampuman rangaistuslaukauksen pysäytys.

Rinne on napannut itselleen jälleen Predatorsin selkeän ykköstorjujan aseman. Hänen torjuntojensa myötä Predatorsin pudotuspelihaaveet ovat yhä voimissaan.

Kantrikaupungin joukkueen ero pudotuspeliviivaan on vain kaksi pistettä.

NHL:n suomalaistilastot pe-la-yönä:

Carolina – Rangers 2-5
 Aho         CAR 1+0 -2 2 1  5/12 21.36
 Haula       CAR 0+0 -1 0 2  3/8  16.19
 Teräväinen  CAR 0+0 -2 0 5  1/2  22.23
 Kakko       NYR 0+0 -1 0 0   -   10.29

 Islanders – Detroit 4-1
 Koivula     NYI 0+0  0 0 1  5/11  7.53
 Komarov     NYI 1+0 +1 0 2  0/1  10.18
 Filppula    DET 0+0 -1 0 2 10/13 15.48

 Chicago – Nashville 2-1 ja.
 Määttä      CHI 0+0 -1 0 0   -   22.43
 Granlund    NSH 0+0  0 0 5  5/6  18.40
 Rinne       NSH 36/38
 Saros       NSH Luukkuvahti

 Dallas - St. Louis 1-5
 Heiskanen   DAL 0+0 -1 0 1   -   22.27
 Hintz       DAL 0+0 -2 0 0  1/2  13.56
 Lindell     DAL 0+0  0 0 2   -   23.23

 Calgary – Boston 3-4
 Rask        BOS Luukkuvahti
 Välimäki    CGY Loukkaantunut

 Edmonton – Minnesota 3-5
 Koskinen    EDM 34/38
 Koivu       MIN 0+0  0 0 3  5/8  13.38

 Anaheim – Colorado 0-1
 Donskoi     COL 0+0  0 0 2   -   16.04
 Rantanen    COL Loukkaantunut


Tehopisteet, +-, jäähyt, laukaukset, aloitusvoitot/aloitukset, jääaika. Maalivahdit: torjunnat/laukaukset. 

Lue myös:

    Uusimmat