NHL-finaaleihin rynnistäneen Jesperi Kotkaniemen isä iloitsee liikuttuneena poikansa puolesta – "Pelaa aivan helvetin kypsää jääkiekkoa"
NHL:n loppuottelut Montreal Canadiensin ja Tampa Bay Lightningin välillä käynnistyvät Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Hallitseva mestari Tampa Bay ei yllätä läsnäolollaan finaaleissa, mutta Montreal on hämmästyttänyt lähes kaikki – myös Jesperi Kotkaniemen isän Mikael Kotkaniemen.
Canadiensin pudotuspelipaikka oli lopulta melko ohuen oljen varassa. Ailahteleva runkosarja päättyi viiden ottelun tappioputkeen, mutta se eteni kanadalaisista joukkueista koostuneesta pohjoisesta divisioonasta jatkoon lopulta viimeisenä, neljäntenä.
Lukon A-junioreiden päävalmentajan tehtävät keväällä vastaanottanut Kotkaniemi kertoo seuranneensa sekä poikansa että Montrealin otteita ihmetellen ja liikuttuneena.
– Olen suunnattoman ylpeä. Kuten sanoin, kyllä tässä liikuttuu, koska niin paljon olemme myös yhdessä tehneet töitä ja pienestä pitäen lätkineet kiekkoa. Jesperi elää nyt unelmaansa. Tämä on nyt se paras paikka, johon jääkiekkoilija voi päästä. Olen suunnattoman onnellinen hänen puolestaan ja kaikkien noiden urheilijoiden puolesta. Nyt kannattaa nauttia, Kotkaniemi kertoilee MTV Urheilulle.
– Joukkueen kausi muistuttaa voittamisen kaavasta: joukkueella pitää olla vaikeuksia ja ne vaikeudet voitetaan, jotta voidaan tulla joukkueeksi.
20-vuotiaan Jesperin kausi lähti isä-Kotkaniemen mukaan – kuten joukkueenkin – "ihan hyvin liikkeelle". Kesä rehkittiin luistelun ja fysiikan kanssa entisen pikaluistelijan Janne Hännisen ja kiekkovalmentajan Raimo Summasen johdolla.
– Rami on kaiken kokeneena kiekkomiehenä pystynyt varmasti auttamaan myös henkisellä puolella. Lisäksi tuo liiga itsessään opettaa hurjasti. Kolmannella kaudella Jesperi on alkanut jo oppia NHL:n lainalaisuuksia. Ei siellä kukaan tule hirveästi auttamaan, nuo ovat kovia kasvun paikkoja nuorelle.
– Sitten kun tällä kaudella pelattiin tiukkaan tahtiin ja paljon, on ymmärrettävää, että nuorellekin miehelle tuli siinä väsy, kuten koko joukkueelle. Kyllähän se noin nuoreksi pelaajaksi pelaa aivan helvetin kypsää jääkiekkoa. Ei voi kuin ihmetellä.
Kypsyys näkyy isän mukaan ennen kaikkea voittavana pelaamisena.
– Pelaatko syötön, voitatko tilaa vai nostatko kiekon pihalle? Kyse on pienistä voittavista teoista pelin sisällä. Tätä Montreal on alkanut joukkueenakin toteuttaa. Joko peliä pelataan syötöllä tai jos siihen ei ole mahdollisuuta, kiekko pelataan alueelta ulos.
Pudotuspelit aloittivat Montrealin osalta kuin uuden kauden.
– Joukkueen puolustuspelaaminen on tiivistynyt hurjasti. Jos heidän pelaamisestaan haluaisi ottaa opetusvideoita, ne käsittelisivät paineen alta pois lähtemistä. Se on ollut ensiluokkaista. Siinä ei ole paljon virheitä tai kiekonmenetyksiä tullut. Viisikko puolustaa lähellä toisiaan, se mahdollistaa myös hyvän hyökkäyspelaamisen, Kotkaniemi analysoi.
Kuten loppuotteluiden arvolle sopii, Montrealia vastaan asettuu monen arvion perusteella maailman absoluuttisesti paras jääkiekkojoukkue. Tampa Bay Lightning on – jälleen kerran – huippuunsa viritetty kone, jonka epäkuntoon saaminen vaatii Canadiensilta rajat ylittäviä onnistumisia illasta toiseen.
– Se on varmasti jääkiekkomaailman kovin jengi ja kiekollinen huipputuote. Varsinkin ylivoima on sellaista yhden kosketuksen ylivoimaa. Ihan helvetisti ei kannata jäähyaitiossa istuskella – se on ihan varmaa, Kotkaniemi linjaa.
Kotkaniemi muistuttaa itseään ja toimittajaa, että perheen henkilökohtaisen onnen ohessa kyse on ensisijaisesti joukkueurheilusta.
– Sen vuoksi koko laji alun perin valitaan: voidaan iloita onnistumisista yhdessä ja tehdä toisista parempia. Tätä arvoa Montreal on hienosti tällä kaudella toteuttanut, Kotkaniemi tähdentää jääkiekon metafysiikkaa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää