"New Yorkissa pelätään suolavettä hysteerisesti"

Tunnelma Irene-hurrikaanin tuloon valmistautuvassa New Yorkissa tunnelma on jännittynyt, kertoo New Yorkissa lomaileva suomalainen Kristoffer Ignatius. Kaupunkilaiset seuraavat Irene-hurrikaanin etenemistä ja pohtivat lähteäkö kaupungista pois, vai ei.

Brooklynissa, lähellä isoa valtatietä majailevan Ignatiuksen mukaan kaupungista poistuvia alkaa jo nyt olla niin paljon, että ruuhkat ovat valtavia.

– Se pahenee nyt, kun julkinen liikenne on pysäytetty. Sen jälkeen liikkeelle pääsee vain jalkaisin ja pyörällä, autolla seisotaan paikallaan, hän sanoo.

Tilanne on kaupunkilaisille poikkeuksellinen, sillä nyt käynnissä olevat pakkoevakuoinnit ovat kaupungin historian ensimmäiset. Siksi viranomaiset ovat joustaneet esimerkiksi taksitoimintaa säätelevistä määräyksistä.

Kaupungin asukkaille on annettu lupa pyytää rahaa, jos he kuljettavat ihmisiä pois alueelta. Viranomaiset ovat myös pyytäneet, että auton omistajat osallistuisivat evakuointitalkoisiin.

Kaupunki jakautunut kahteen leiriin

Kristoffer Ignatiuksen mukaan newyorkilaiset ovat jakautuneet kahteen leiriin. Toinen osa ihmisistä pelkää tosissaan myrskyä ja noudattaa viranomaisten ohjeita. Toinen leiri taas pitää myrskyyn varautumista ylireagointina ja pysyy kodeissaan vapaahetoisesti.

New Yorkin pormestari Michael Bloomberg on toistuvasti vaatinut ihmisiä poistumaan vaaralliseksi luokitelluilta alueilta. Hänen mukaansa kotiin jääminen on paitsi typerää, myös laitonta.

Ignatiuksen mukaan Bloombergiä on kritisoitu ankarasti siitä, että julkinen liikenne pysäytettiin näin aikaisessa vaiheessa.

– Mutta toisaalta se on myös hyvä, koska tämä on niin valtava kaupunki, että jos myrskyyn ei varauduttaisi, evakuoiminen olisi mahdotonta.

Ignatiuksen mukaan televisiossa näytetään esimerkiksi hirmumyrsky Katrinan aiheuttamia tuhoja, joten ihmiset muistavat, millaista tuhoa hurrikaanista voi tulla.

– Sen takia täällä tehdään aikamoisia liikkeitä, hän sanoo.

Suolaveden saapumista pelätään

Hurrikaani on laantunut ykköstasoiseksi viisiasteisella Saffir-Simpsonin asteikolla, mutta tuulen laantuminen ei poista kaikkia ongelmia. New Yorkissa pelätäänkin eniten suolaisen veden tulvimista kaupungin maanalaisiin järjestelmiin.

– Suolavettä täällä pelätään ihan hysteerisesti. Kaupunki rakentuu maanalaisista verkostoista, ja jos merivesi pääsee rannikolla tunneleihin, se pääsee niitä pitkin tuhoamaan sähköjärjestelmää, mikä sotkee koko kaupungin, Ignatius sanoo.

Lisäksi metrotunnelit kärsisivät veden tulviessa kaupunkiin.

Ja ihmisetkin ovat alkaneet tajuta, että se suolavesi on nimenomaan se ongelma, sehän valuu ensimmäisenä metrotunneleihin, Ignatius toteaa.

Vaaraa tuottaa tuulen lennättämät tavarat, mutta vesi on suurin riski.

Ohjeita tulee koko ajan

Ignatiuksen mukaan myrskyyn valmistautumiseen saa jatkuvasti ajantasaisia ohjeita muun muassa televisiosta ja internetistä.

Suurin osa kaupunkilaisista on hurrikaanin aikana kotonaan, joten varautuminen on hoidettava kuntoon.

– Turvallisin paikka on asunnon keskellä, mahdollisimman kaukana ikkunoista. Asuntoon on varattava ruokaa, vettä ja paristoilla toimivia taskulamppuja sähkökatkojen varalle.

Katso Päivi Sinisalon juttu Washingtonista (Seitsemän uutiset 27.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat