Neuville hämmästeli kärkipaikkaansa: Päivä oli aika outo

Rallin MM-sarjan kärkikuljettaja Thierry Neuville selviytyi kunnialla Turkin MM-rallin ensimmäisestä kunnon ajopäivästä. Belgialainen johtaa kilpailua ennen lauantain erikoiskokeita.

Neuville joutui ajamaan ensimmäisenä autona läpi perjantain erikoiskokeet. Iltapäivällä Hyundai-kuljettaja oli pahimmillaan yli 20 sekunnin päässä kärjestä, mutta kahdella viimeisellä pätkällä hän puristi kärkeen.

– Päivä oli aika outo. Aamulla minulla ongelmia, mutta ajat olivat (Sebastien) Ogieriin nähden hyviä. Muut menivät kuitenkin menojaan. Kahdella viimeisellä pätkällä ajoin niin hyvin kuin pystyn ja tein pari ärsyttävää virhettäkin, mutta se riitti kärkipaikkaan, Neuville hämmästeli perjantain urakan päätteeksi Asparanin huoltoalueella.

Neuvillella on niukka 0,3 sekunnin johto Ogieriin, ja kolmantena oleva Andreas Mikkelsenkin on vain 2,6 sekunnin päässä Hyundai-tallikaveristaan.

– Huomenna pitäisi olla vähän helpompaa, mutta siellä voi olla paljon erilaisia yllätyksiä edessä. Pitää vain jaksaa keskittyä koko ajan äärimmäisen tarkasti, Neuville suunnitteli.

Neuville ja Ogier kamppailevat keskenään tämän kauden maailmanmestaruudesta. MM-tittelitaistossa on mukana myös Toyotan Ott Tänak, joka starttaa viidenneltä sijalta lauantain pikataipaleille.

Neuvillen tapaan myös Ogier yllättyi siitä, että hän on mukana Turkin MM-rallin voittokamppailussa perjantain pätkien jälkeen. Ogierilla oli toinen lähtöpaikka ensimmäisenä kunnon ajopäivänä.

– Nyt meillä on mahdollisuus voittaa, jos ajamme tasaisen viikonlopun. Puhtaan vauhdin osalta emme ole ihan kärjen tasolla, mutta teemme kaikkemme. Rallia on vielä paljon jäljellä, Ogier sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat