Neljä vuotta aviossa riitti – Drew Barrymore eroaa miehestään

Näyttelijätähdellä ja tämän aviomiehellä on kaksi yhteistä lasta.

Muun muassa Charlien enkelit -elokuvista tuttu näyttelijä Drew Barrymore, 41, ja hänen puolisonsa, taideneuvoja Will Kopelman eroavat. Lähes neljä vuotta naimisissa olleen parin erosta uutisoi People.

– Heillä on ollut ongelmia avioliitossaan jo jonkin aikaa, kertoo parin lähipiiriin kuuluva lähde.

– Parilla oli erimielisyyksiä perheen asuinpaikasta. Barrymore olisi halunnut perheen muuttavan Los Angelesiin ja Kopelman taas halusi pysyä New Yorkissa, jossa pariskunta asui yksi- ja kolmevuotiaiden tyttäriensä kanssa.

Toisen lähteen mukaan parin ero on jo siinä vaiheessa, että tyttöjen asuinjärjestelyt ovat jo vauhdissa. Lapset jäävät lähteen mukaan lapset jäävät asumaan New Yorkiin, jossa kolmevuotias Olive käy esikoulua.

Muutama päivä ennen erouutisen tuloa julki, Drew Barrymore julkaisi Instagram-tilillään kuvan uudesta tatuoinnistaan.

Tatuoinnissa on Barrymoren tytärten, Frankien ja Oliven nimet.

Lue myös:

    Uusimmat