Nelihenkinen perhe on löydetty kuolleena omakotitalosta Ruotsissa: Kaksi kuolleista lapsia

Ruotsissa nelihenkinen perhe on löydetty kuolleena omakotitalosta Bjärred-nimiseltä paikkakunnalta, kertoo ruotsalaismedia. Bjärred sijaitsee noin 10 kilometriä Lundista länteen.

Kaksi kuolleista oli aikuisia ja kaksi lapsia.

Muun muassa Expressen kertoo, että poliisi oli kutsuttu tutkimaan taloa, sillä yksi kuolleena löydetyistä henkilöistä ei ollut ilmaantunut työpaikalleen.

Kuolleena löydetyn työkaverit olivat huolestuneet ja soittaneet poliisille.

Poliisit menivät taloon noin kello 17 paikallista aikaa, ja poliisi tiedotti perheen löytämisestä noin kello 22.

Tapausta tutkitaan törkeänä väkivaltarikoksena, mutta poliisilla ei ole epäiltyä asiassa.

Lue myös:

    Uusimmat