Uutiskanava NBC Newsin tietojen mukaan Yhdysvallat on valmis tekemään ennaltaehkäisevän iskun Pohjois-Koreaan, mikäli viranomaiset saavat varmuuden siitä, että Pohjois-Korea aikoo tehdä ydintestin. Asiasta kertoivat uutiskanavalla useat tiedustelulähteet.
1:53
Lähteiden mukaan iskuun voisi sisältyä ohjuksia ja pommeja sekä kyber- ja erikoisoperaatioita. Lähteiden mukaan Yhdysvallat on sijoittanut kaksi hävittäjäalusta Pohjois-Korean lähettyville. Toisen niistä kerrotaan olevan 300 mailin eli vajaan 500 kilometrin päässä Pohjois-Koreasta. Molemmat aluksen pystyvät lähteiden mukaan ampumaan Tomahawk-ohjuksia.
NBC:n mukaan lisäksi Yhdysvaltojen raskaiden pommikoneiden on sanottu olevan Guamilla valmiita iskemään Pohjois-Koreaan, jos tarve vaatii. Aiemmin tällä viikolla Pentagon myös ilmoitti, että USS Carl Vinson -lentotukialuksen johtama iskuryhmä määrättiin siirtymään lähemmäs Pohjois-Koreaa.
Pohjois-Korea on varoittanut, että "jotain suurta" on lähellä. Maan on epäilty mahdollisesti valmistelevan ohjus- tai ydinkoetta lauantaille, jolloin tulee kuluneeksi 105 vuotta maan perustajan syntymästä. Yhdysvaltalaismedialle aiemmin puhuneet Yhdysvaltain hallintolähteet ovat sanoneet, että Pohjois-Korea on ilmeisesti asettanut ydinlaitteen laukaisuvalmiiksi.