Näyttelijä syytti ranskalaisohjaajaa raiskauksesta – syytteet raukesivat

Luc Bessonin ohjauksessa näytellyt Sand Van Roy syytti Bessonin raiskanneen hänet hotellihuoneessa Pariisissa.

Muun muassa elokuvat Leon (1994), The Fifth Element – puuttuva tekijä (1997) ja Arthur ja minimoit (2006) ohjannut Luc Besson on vapautettu raiskaussyytteistä. Ranskalaisviranomaisten tutkinta kesti yhdeksän kuukautta, uutisoi Variety.

Tutkinta alkoi toukokuussa 2018, kun hollantilais-belgialainen näyttelijä Sand Van Roy, 28, teki rikosilmoituksen, jonka mukaan Besson, 59, olisi raiskannut hänet hotellihuoneessa Pariisissa.

Van Roy näytteli pienessä roolissa Bessonin ohjaamassa Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuvassa (2017).

Syyttäjä kertoi maanantaina Varietylle syytteen rauenneen, koska pitäviä todisteita ei löytynyt. Viranomaiset kuulustelivat Bessonia lokakuussa ja järjestivät osana tutkimuksia Bessonin ja Van Royn välisen tapaamisen joulukuussa.

Luc Besson on kiistänyt Van Royn syytökset. Besson kommentoi lakimiestensä välityksellä olevansa tyytyväinen syytteen raukeamiseen.

Sand Van Roy teki Bessonista kaksi raiskausilmoitusta. Ensimmäisen mukaan hänellä ja Bessonilla oli suhde, joka alkoi Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuvan kuvauksissa ja kulminoitui raiskaukseen Bristol-hotellissa Pariisissa 17. toukokuuta 2017.

Toisen ilmoituksen mukaan Besson syyllistyi toistuvasti seksuaaliseen väkivaltaan maaliskuun 2016 ja toukokuun 2018 välisenä aikana.

Bessonia on syyttänyt seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta myös kahdeksan muuta naista. Näiden joukossa on Los Angelesissa asuva noin 40-vuotias nainen, joka kirjoitti kirjeen ranskalaissyyttäjälle helmikuussa kertoakseen seksuaalisesta väkivallasta, johon Besson syyllistyi 2000-luvun alussa.

Näyttelijä, jonka nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen, kertoi tapauksen tapahtuneen, kun hän vieraili Bessonin toimistolla Pariisissa koekuvauksen jälkeen.

Nainen kuvaili kirjeessä Bessonin käyneen hänen kimppuunsa kuin karhu ja päässeensä pakoon huoneesta vain pudottautumalla lattialle ja ryömimällä ulos.

Lue myös:

    Uusimmat