Navalnyi sanoo joutuvansa "psykologisen väkivallan" uhriksi vankilassa – pakotetaan katsomaan valtion televisiokanavaa 8 tuntia päivässä

Hurjasti laihtunut Aleksei Navalnyi nähtiin julkisuudessa nälkälakon jälkeen – viimeksi painanut näin vähän lukiossa 0:45
Hurjasti laihtunut Aleksei Navalnyi nähtiin julkisuudessa nälkälakon jälkeen viime huhtikuussa.

Venäläinen oppositioaktivisti Aleksei Navalnyi on antanut ensimmäisen haastattelun vankilasta käsin.

Navalnyi vertaa olosuhteita Pokrovin rangaistussiirtolassa kiinalaiseen työleiriin. New York Timesille antamassa haastattelussa hän sanoo, että nyt häntä yritetään aivopestä propagandalla ja kuvailee toimintaa "psykologiseksi väkivallaksi".

Navalnyin mukaan hänet muun muassa pakotetaan katsomaan valtion televisiokanavaa kahdeksan tuntia päivässä.

Oppositiopoliitikko kuvailee mielikuvia perinteisistä vankiloista harhaanjohtaviksi.

– Sinun täytyy kuvitella jotain, mikä on lähempänä kiinalaista työleiriä, missä kaikki marssivat jonossa ja valvontakameroita on kaikkialla. Täällä vallitsee jatkuva kontrollin ja vasikoinnin kulttuuri, Navalnyi sanoo.

Navalnyin mukaan vartijat valvovat heitä, kun he katsovat valtiontelevision propagandaa. He eivät saa kirjoittaa tai lukea sinä aikana. Nukahtavat vangit herätetään.

Aiemmin Navalnyi on kertonut vartijoiden kiduttavan häntä pakottamalla hänet valvomaan.

Navalnyi uskoo Putinin vielä kaatuvan

Navalnyi on silti toiveikas, että presidentti Vladimir Putinin valtakausi vielä loppuu jonain päivänä. Hän myös kritisoi EU:n ja Yhdysvaltojen asettamia talouspakotteita, koska hänen mielestään ne satuttavat enemmän tavallisia ihmisiä kuin Venäjän hallintoa.

Navalnyi tuomittiin alkuvuodesta kavalluksesta kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Tuomiota on pidetty laajalti poliittisena. Elokuun alussa hän sai uusia syytteitä, sillä viranomaisten mukaan Navalnyi on perustanut "kansalaisten oikeuksia rikkovan järjestön".

Jos hänet todetaan syylliseksi, hänen vankeustuomionsa kestäisi vuoden 2024 presidentinvaalien yli.

Lue myös:

    Uusimmat