Nauti siitä, mitä sinulla on – tällaista oli suomalaisten arki 1100-luvulla

Paula Havasteen uusi teos Tuulen vihat sijoittuu 1100-luvulle muinaiseen Suomeen. Havaste on kiinnostunut arjesta. Millaista oli tavallinen elämä tuhat vuotta sitten? 

– Miehet kirjoittavat herkästi suurmiehistä ja naiset ovat yleensä paljon kiinnostuneempia tavallisesta arjesta ja ainakin minun mielestäni siihen on helpompi samaistua. Entä, jos olisin siellä nyt, mitä tekisin? Havaste kuvaa. 

– Historia oli se pitkään miesten kirjoittamaa. Se näkyy esimerkiksi sotahistoriassa niin, että on kovin paljon kirjoja, joissa kerrotaan, mikä rykmentti hyökkäsi ja mikä oli miesvahvuus, ilmansuunta ja miten kävi. Olen onnekseni saanut olla ensimmäisiä, jotka kertovat tarinoita siitä, mitä naiset tekivät. Mitä tekivät lapset? Sairaat, vanhukset, ihmiset, joilla oli joku syy siihen etteivät he päässeet rintamalle? 

Havaste käsitteli vuonna 1998 väitöskirjassaan hyvin toisenlaista aihetta: miehisen sankarin malleja Tarzan-kirjoissa. 

– Kulttuurintutkimuksen alan väitöstyöni aiheena on maskuliinisen identiteetin representaatio. Koska se on ankara ja vähän kuivakkakin aihe, halusin, että kaikki esimerkit ovat sellaisia, joiden kanssa jaksan värkätä monta vuotta. Minulle valkeni, että Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjoissa on raflaavasti esitettynä se kaikki, mikä liittyy miehenä ja sitä kautta naisena olemiseen meidän yhteiskunnassamme. 

Tarzanin jälkeen vahvat miehet saivat jäädä. Teoksissaan Havaste käsittelee vahvoja naisia. 

– Nehän ovat sama asia, ihmisyyden kaksi puolta. Voi olla vahva nainen tai mies. 

No, oliko arki 1100-luvulla kärsimystä ja raatamista? Havaste myöntää, että työ tuolla ajalla oli luultavasti hyvin erilaista kuin nykymaailmassa. Elämä oli myös alttiimpaa uhalle. Jos asiat menivät pahasti pieleen, edessä oli katastrofi. 

Surma hiihti suota myöten,
Tauti talvitietä myöten.

Noin puhuvi suuri Surma,
Aika Tauti arvelevi

Illalla talon takana,
Talon aittojen takana:

"Kenenkä tapan talosta -
Tapanko ukon talosta?

Jos tapan ukon talosta,
Taitavi kalat kaota,
Lohimurkkinat mureta,
Nuotat tulla tukkuloihin, 
Venehet vesille jäähä; 
En tapa ukkoa talosta."

– Mehil Lönnrot, SKVR-tietokanta 

– Eli jos nykyisin menee oikein kovasti pieleen, niin elintaso vähän tippuu. Jos sairastut, menet hakemaan lääkkeitä. Menneinä aikoina romahdus saattoi tarkoittaa paitsi omaa kuolemaa, myös oman perhepiirin kuolemaa. Se on ollut paljon rankempaa ja niin vähästä kiinni. Jos karhu söi lehmän, se saattoi oikeasti tarkoittaa tuhoa koko porukalle. Yksi ainoa hetki, kun karhu silpaisee lehmän kuoliaaksi, Havaste sanoo. 

Mindfulness ei kyseessä ole uusi keksintö

Ei elämä kuitenkaan koskaan ole pelkkää kärsimystä ja ankeutta. Havaste haluaakin teoksissaan tutkia, mikä nykyihmisessä ja 1100-luvun ihmisessä on samaa. 

– Mikä asia, joka minulle ja meidän aikamme naisille, lapsille, miehille ja vanhuksille on tärkeä, oli myös sen ajan ihmisille tärkeä? Rakkaus, kumppanin löytäminen, pienen arkisen onnenhetken tutkailu. Se on kauhean tärkeää: nyt paistaa aurinko, nauttikaamme siis tästä. Ei murehdita sitä, että huomenna on kylmempää, Havaste sanoo. 

Nykyhetkestä nauttimiselle on hienompi, uusi nimi: mindfulness. Havaste kuitenkin vakuuttaa, ettei kyseessä ole ”mikään uusi keksintö”.

– 1100-luvulla oli ihan yhtä lailla samanlaista: nauti siitä, mitä sinulla on, keskity siihen, mikä on käsillä. 

Monet muinaisista taidoista ovat nykyisin pelkkää hauskaa nippelitietoa. Ei ole hengenvaarallista, jos ei osaa tunnistaa marjoja tai juuria. 

– On kiva tietää, mitä voisin syödä metsästä ja paljon syönkin, mutta huvin vuoksi. Ei oikeasti tarvitsisi syödä kuivattua nokkosta. Se on vain kiva lisä elämään. Minun täytyy saada välillä pysähtyä miettimään, että tässä kuitenkin asiat ovat ihan hyvin. Ei ole hätää. Vaikka on monta asiaa, joita pitää kehittää ja joiden eteen nähdä vaivaa, niin voi pohtia sitä, ettei tässä ole ollenkaan hassumpaa. 

Saamelaisten kulttuuri on mysteeri

Moni käyttää ulkomailla suuren osan loma-ajastaan museoiden ja maailmanperintökohteiden kiertelemiseen. Suomessakin on kuitenkin kiehtovaa – Havasteen mukaan jopa paljon kiehtovampaa kuin monissa muissa maissa. 

– Meillähän on hirveän rikas kulttuuri. Vaikka esinelöytöjä on vähän, kulttuurimme on omaperäinen ja vahva. Ei tarvitse kuin netistä katsoa ”suomen kansan vanhat runot”. Meidän taika- ja loitsumaailmamme on todella rikas, Havaste kuvaa. 

– Kansanperinne on aivan huikea, meillä on melkein yhtä hienosti sitä kuin Virossa, jossa on säilynyt paljon tuonpuoleiseen liittyviä uskomuksia ja tarinoita. Virossa on nuoreen itsenäistymiseen liittyen menossa kova muinaisuusbuumi. Siellä on aika paljon ihmisiä, jotka oikeasti uskovat ja rukoilevat vaikkapa muinaisia jumaluuksia. 

Erityisesti saamelaisten kulttuuri on monelle mysteeri, jota ei tunneta. Havaste tutustui saamekulttuuriin edellisessä kirjasarjassaan, erityisesti kirjassa Kotasavun Marja. 

– Se kiehtoo minua ihan erityisesti, koska siellä on ihan toisenlaiset sadut ja uskomukset ja maaginen maailma, joka tukee ja täydentää sitä, mitä meillä täällä etelässä oli. Ja saamekulttuuri vasta rikas olikin. Meillä on paljon tällaista perinnettä ja se on säilynyt yllättävän hyvin, kiitos Elias Lönnrotin ja muiden sankareiden, jotka näitä keräsivät. 

Ihmisen ei tarvitsisi kuin tarttua kirjastossa Kalevalaan tai alkuperäisempään Kantelettareen, jos oma kulttuuri kiinnostaa. Miksei moni tartu? Havaste suosittaa lukemaan esimerkiksi Samuli Paulaharjun ja Kustaa Vilkunan teoksia. Kantelettareen sisältyy Havasteen mukaan paljon painolastia. 

– Moni on joutunut koulussa lukemaan pakolla Kanteletarta. Se on vähän kuin Seitsemän Veljestä: jos luet sitä tai Kanteletarta aikuisena, yllätyt, että tämähän on tajuttoman, mielettömän hieno kirja. Kouluikäisenä oli vaikea ymmärtää, kuinka hienoa teoksia ne olivat. Siksi niihin kannattaa palata aikuisiässä uudelleen. 

Paula Havasteen uusin teos Tuulen vihat ilmestyy 10.8.