Kansallisteatterin pukuvarastossa on tallessa jopa 10 000 vanhaa pukua. Teattereiden pukuvarastoissa säilötään kuuluisien näyttelijöiden pukuja tai pukusuunnittelijoiden harvinaisia luomuksia.
– Täältä löytyy aarteita, joita en ole tullut penkoneeksi. Tässä on Tarmo Mannin puku näytelmästä Leivonen vuodelta 1954. Tässä Ansa Ikosen vaate, joka oli näköjään aika pienikokoinen. Ikosen vyötärö oli varmaan vain 65 senttimetriä.
– Näitä emme ota käyttöön vaan nämä ovat säilössä täällä niin sanotusti ikuisesti, kertoo puvuston päällikkö Heli Hynynen Kansallisteatterista.
Tavallisemmat teatteripuvut kierrätetään yhä useammin uusiin näytelmiin. Kansallisteatterissakin on käsivarasto, josta suunnittelijat etsivät käytettyjä pukuja tuunattaviksi.
Kansallisteatterissa syyskuussa ensi-illassa olevan Mika Waltarin teoksen Gabrielin puvut ovat kierrätyspukuja.
– Gabriel tulee naisten luo, jotka ovat eläneet museossa niin kuin isän muistossa. Me haluamme ilmentää sitä homeisuudella – ne naiset on homeessa, se koti on homeessa. Kierrätys on ollut koko se idea ja me halusimme ottaa vanhoja vaatteita, koska sillä me saadaan se vanhuus, kertoo pukusuunnittelija Anna Sinkkonen Kansallisteatterista.
Osa Sinkkosenkin aiemmista puvuista on päätetty säilöä muiden pukuharvinaisuuksien joukkoon Kansallisteatterissa.
Hynysen mukaan näitä kansallisaarteita näitä ei käytetä, mutta tänne on säilötty ja arkistoitu varastoon.
– Meillä olemassa olevat suunnittelijat voivat käyttää tänne säilöttyjä omia pukujaan, lisää Hynynen.
