Näkökulma: Urheilussa pilkahtanut innostus vaihtui tunteista pahimpaan – jalkapallon tärkeitä päätöksiä punnitaan epätietoisuudessa

Hallitus kertoi maanantaina lieventävänsä kymmenen hengen joukkokokoontumisrajoitusta 50 ihmiseen kesäkuun alusta lähtien. Ensireaktio oli urheilupiireissä riemu, mutta hetki hetkeltä innostus on muuttunut epätietoisuudeksi, kirjoittaa MTV Urheilun Anssi Shemeikka.

Yhdestä asiasta vallitsee yksimielisyys: suunta on oikea ja positiivinen. Veikkausliigaseurojen piirissäkin iloitaan siitä, että rajoitusten lieventyminen mahdollistaa joukkueharjoittelun aloittamisen kesäkuussa. Lisäksi juniori- ja harrastustoiminta elpyvät jälleen henkiin.

Jalkapallon pääsarjaottelun pelaamisesta ei kuitenkaan ole takeita. Joukkueen pöytäkirjasta löytyy 18 kenttäpelaajaa ja seitsemän taustajäsentä. Lyhyempikin matematiikka ymmärtää ongelman, kun kertoo tämän kahdella.

Erotuomarit ja stadionin kenttähenkilökunta. Tv-tuotantoryhmäkin olisi mahdutettava mukaan. Kauden aloittaminen tyhjille katsomoille on tv-sopimusrahojen vuoksi Veikkausliigalle vaihtoehto, mutta niin merkittävistä pääomista ei puhuta, että silläkään olisi kestävää merkitystä talouskurimuksessa riutuville seuroille.

Ei ole salaisuus, että veikkausliigaseuroja on jopa vaarassa kaatua, jos kautta ei saada mahdollisimman pian käyntiin, mieluiten yleisön kera. Ja vaikka epävarma poikkeuskausi kahlattaisiin jotenkuten läpi, seuroja odottavat seuraavalla kaudella jo uudet ja mittavat rahahuolet.

Riskit ovat yhä suuret. Mitä tehdään, jos typistetyssäkin ottelutapahtumassa ilmenee tartunta? Asetetaanko karanteeniin kentällä olleiden joukkueiden lisäksi edellinen vastustaja?

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni ilmoitti maanantaina, että urheilusarjat voivat jatkua kesäkuun alusta lähtien erityisjärjestelyin. Kenelläkään ei kuitenkaan ole selkeää käsitystä, mitä erityisjärjestelyt käytännössä tarkoittavat. Haastattelukierroksen perusteella käsitystä ei ole myöskään heillä, joilla sellainen pitäisi olla, seurojen ja sarjojen edustajilla.

Miten hallituksen koronaohjeistuksessa viljelty ”lähikontakteja vältellen” istuu yhteen jalkapallon pelaamisen kanssa? Miten puolustetaan yhdellä yhtä vastaan -tilanne kontaktia vältellen? Miten asetellaan muuri vapaapotkuun? Epäselviä yksityiskohtia on kosolti.

Pöydällä on jälleen kerran vain huonoja vaihtoehtoja, joista kaikkein huonoimmat olisivat hätiköityjä. Suuria yleisötapahtumia koskeva 500 hengen yläraja on yhä voimassa heinäkuun loppuun asti. Jos sarja käynnistyisi tyhjille katsomoille, miten toimittaisiin rajoituksen jatkuessa elokuulle? Kaksinkertaisen sarjan läpivieminen tullee joka tapauksessa vaatimaan ottelutahdiltaan hurjia viikkoja.

Veikkausliigan hallitus istuu alas torstaina. Ainakin siihen asti läsnä on epätietoisuus ja varovainen toivonvire.

Lue myös:

    Uusimmat