Näistä kohuista BB-voittaja Janica muistetaan

BB-Janica
BB-Janica
Julkaistu 12.12.2011 22:00

BB-Janica kohautti ensimmäisen kerran jo ensimmäisenä BB-iltana. Sunnuntaina Big Brotherin voittanut nainen tullaan muistamaan muun muassa eroottisista tempauksistaan.

Kirjanpitäjänä toimiva Janica villitsi talossa jo ensimmäisenä iltana paljastaessaan muille asukkaille työskentelevänsä myös stripparina.

– Olen sataprosenttinen hetero, mutta olen ollut rahasta naisen kanssa. Mutta en saa naisista kiksejä, kahden lapsen sinkkuäiti selvitti.

Lapsilleen Janica on kertonut stripparinimikkeen sijaan tekevänsä töitä tanssijana. Hän myös paljasti, että häntä on pyydetty mukaan aikuisviihde-elokuvaan. Stripparin ammatista antoi vihiä myös Janican matkalaukun sisältö. Janican matkalaukusta löytyivät esimerkiksi Kama sutra -setti, jossa on erilaisia hierontaöljyjä ja liukasteita sekä sulka, hilettä ja ns. pleasure ball.

BB-Janica ei ujostellut suihkussa.BB-Janica ei ujostellut suihkussa.

Talossa ollessaan Janica tarjosi paljon silmäniloa katsojille peilailemalla itseään estoitta talon suihkussa. Lisää paljasta pintaa oli luvassa, sillä Janica esitteli strippaustaitojaan talossa. Ehkä suurimman kohun Janica aiheuttikin talossa "helmi-show'llaan". Helmi-show'lla viitataan Janican bileissä esittämään eroottiseen tanssiin, jonka aikana nainen veti helminauhan viekoittelevasti ulos alapäästään.

Janica näytti strippaustaitojaanJanica näytti strippaustaitojaan

Janica ehti pistää pystyyn myös kolmiodraaman, kun Janica vietti Annikan kanssa talossa heilastelevan Mikaelin kanssa kosteaa iltaa. Mikael tanssitti Janicaa ja päätyi lopulta riisumaan naisen. Mikael suuteli Janican korvaa ja kaulaa ja hyväili naisen pakaroita. Innostunut mies myös riisui Janican alusvaatteisilleen. Myös Salarin kanssa humalassa helposti kiusoittelevalla Janicalla oli pientä sutinaa.

Janican ja Roberton touhut paljastettiin asukkaille.Janica ja Roberto harrastivat seksiä Norjan BB-talossa.

Janica pääsi BB-kokemuksensa aikana myös vaihtoon Norjan BB-taloon. Janica villiintyi täysin vaihdon ensimmäisen illan huuruisissa bileissä, jonka jälkeen nainen päätyi peiton alle norjalaisen Roberton kanssa. Kaksikko ajautuikin illan myötä harrastamaan seksiä ja katsojien iloksi peiton heiluttelua oli tiedossa myös seuraavana päivänä.

Muistele Big Brother 2011 -kautta Subin BB-sivuston kautta.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Big Brother