Näin suomalaiset ottivat ilon irti viimeisestä superhellepäivästä: "Ikävä tulee"

Helle ei jatku enää kauaa! Näin suomalaiset ovat viettäneet yhtä viimeisistä hellepäivistään 3:34
Helle ei jatku enää kauaa! Näin suomalaiset ovat viettäneet yhtä kesän viimeisistä hellepäivistä

Suomessa on nautittu tänään yhdestä kesän kuumimmista päivistä. MTV Uutiset Live kävi kyselemässä, miten ihmiset ovat hellepäivän hyödyntäneet.

Päivän korkein lämpötila, 30,9 astetta mitattiin Ilmatieteen laitoksen mukaan tänään Päijät-Hämeessä Heinolan Asemantauksen mittauspisteellä.

Tämän jälkeen helteet loppuvat ainakin hetkeksi. Ukkosrintama saapuu Suomeen lännestä viimeistään puolenyön aikoihin ja viilentää ilmaa koko maassa.

MTV Uutisten meteorologin Pekka Poudan mukaan seuraavaa 30:a astetta pitää odottaa jopa ensi kesään.

”Ikävä tulee, jos helteet kokonaan loppuvat”

Helsingissä kesämatkalla oleva Tuija Murray sanoo nauttivansa helteestä ja käyvänsä ulkona kävelyllä, uimassa ja kahvilla. Murray asuu vakituisesti Britanniassa.

– Ikävä tulee, jos helteet kokonaan loppuvat, Murray totesi MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Murray kehuu Suomen ilmaa raikkaaksi ja puhtaaksi. Hän kehuu Helsinkiä myös mukavan ”tyhjäksi”.

– Lontoon seudulta tuleville kesä-Hesa on niin kuin menisi mökkeilemään, täällä on niin hiljaista.

”Suomessa on helppo hengittää”

Jani Ruuskasen hellepäivän hupia on ollut lintujen bongaus. 

Kaikkein kuumimpia säitä hän ei kertomansa mukaan jää kaipaamaan.

– Etelä-Euroopassa oli vähän erilainen lämpötila, mikä ei itse asiassa ollut niin kivaa ollenkaan, ulkomailla vähän pidemmän aikaa jokin aika sitten ollut Ruuskanen toteaa.

Suomen ilmaa Ruuskanen kehuu helpoksi hengittää ja maisemaa vihreäksi. 

Hellepäivän voi myös nukkua

Jimi Höri tavattiin rullalätkän pelaamisen jälkimainingeissa. Muuten hän kertoo nauttivansa lämpimästä kesäpäivästä kavereiden kanssa seurustellen.

Hanna Muhonen puolestaan aloitteli yhtenä kesän hehkeimmistä hellepäivistä yövuoroputkea.

– Minä joudun valitettavasti nukkumaan päivisin jonkin verran, mutta kun jaksan, olen kyllä pihalla.

Lue myös:

    Uusimmat