Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä – tämä petos toistuu vuodesta toiseen

Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä – vakuutustutkijat tutkivat viime vuonna 2500 tapausta 6:00
Minkälaisia vakuutuspetoksia vakuutusyhtiöt kohtaavat? Katso ylhäällä olevalta videolta

Ihmiset huijaavat vakuutusyhtiöitä vuodesta toiseen, mitä erikoisimmilla tavoilla. 

Juuri valmistuneen Finanssialan vakuutusrikostutkinnan mukaan viime vuonna vakuutusyhtiöiden tutkijat tutkivat 2 500 tapausta, joiden yhteisarvo oli 147 miljoonaa euroa.

Vakuutustutkijoiden tehtävänä on epäselvissä tapauksissa selvittää, onko vakuutuksen ottaja toiminut vahinkoa edeltävänä aikana oikein.

Finanssialan infra- ja turvallisuusjohtaja Niko Saxholm kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, ettei vakuutuspetoksien tutkinnassa ole mitään tiettyä summaa, milloin tutkijat ottavat epäilyttävän tapauksen käsittelyyn.

Finanssialan mukaan Suomessa ei tilastoida vakuutuspetoksien määrää, mutta arvioiden mukaan puhutaan kuitenkin kymmenien miljoonien rahallisesta arvosta.

Monia eri tapoja huijata

Vakuutuspetoksista yleisin vuodesta toiseen on "plussaaminen" eli tapahtuneen omaisuusvahingon liioittelu.

Välillä vahingon liioittelu on jopa härskiä.

– Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli, sanoo Saxholm.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Tutkimuksen mukaan 16 prosenttia suomalaisista pitää plussaamista hyväksyttynä.

Kuittien väärentäminen on lisääntynyt viime vuosina ja niiden tekemisessä on tultu entistä taitavimmiksi. Syitä kuittien väärentämisille on monia.

– Sitten kun vakuutusyhtiö pyytää kuittia lääkärikäynnistä, niin tulee hätä, mistä ihmeestä saan sen olemattoman lääkärikäynnin kuitin, ja tällöin päätetään väärentää kuitti.

Myös yrityspuolella huijataan.

Yksi tällainen on esinevahingot tulipaloissa. Iso osa esinevahingoista on yritysten tulipaloja, jossa vakuutusyhtiö selvittää, että onko yrityksen omat toimet olleet lakien ja riskien vaatimalla tasolla.

Millä muilla tavoilla Suomessa huijataan vakuutusyhtiöitä? Katso ylhäällä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat