Hallitus kertoi tänään uusista koronatoimista tiedotustilaisuudessa. Pääministeri Sanna Marinin mukaan maaliskuun 8. päivä alkaen aloitetaan kolmen viikon sulkutila koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Eduskuntapuolueissa uutinen otettiin vastaan pääosin myönteisesti, mutta myös kritiikkiä toimien myöhästelystä annettiin, kun edustajat saapuivat Säätytalolle keskustelemaan tulevista rajoitteista.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki pitää sulkua hyvänä, mutta kritisoi tähän asti tehtyjä toimia epäsuhtaisiksi.
– Lapset ja nuoret ovat olleet erittäin rankkojen rajoitustoimien kohteena monilla alueilla samaan aikaan, kun aikuisten pääasiallisia tartuntalähteitä ei olla saatu kuriin, Arhinmäki kommentoi.
Hän muistuttaa, että perheen ulkopuolella tärkeimmät tartuntalähteet ovat olleet työpaikat ja ravintolat.
– Olemme nähneet, että esimerkiksi rakennustyömaat ja telakat ovat olleet koronalinkoja. Nyt tarvittaisiin viranomaistoimia, joilla voitaisiin laittaa karanteeniin ja sulkea työpaikkoja. Ja valvomaan myös sitä, että hygienia, turvavälit ja muut toimii.
Hänen mielestään lapset ja nuoret ovat kantaneet liian raskaan roolin.
– Miksi nyt tässä vaiheessa yläkoulut ja harrastukset laitettiin sulun piiriin? Sitä en ihan ymmärrä.
