Näin pieni säiliö, niin iso riski – varastettu radioaktiivinen aine löytyi sillan alta

Poliisi uskoo, että varkaiden ei ollut tarkoitus varastaa säiliötä vaan sitä kuljettanut rekka.EPA
Julkaistu 23.04.2015 16:47

MTV UUTISET – AFP

Meksikossa viime viikolla varastettu radioaktiivinen aine on löytynyt. Viranomaisten mukaan Iridium-92:a sisältänyt säiliö löydettiin eilen sillan alle hylättynä.

Aine varastettiin 13. huhtikuuta rekan mukana Cardenasissa Tabascon osavaltiossa. Kyseessä oli neljäs radioaktiivisen aineen varkaus vuoden 2013 jälkeen.

h_51900558Varastettu säiliö oli vain pienen työkalupakin kokoinen.

Viranomaisten mukaan sillan alle hylätty säiliö ei ole aiheuttanut vaaraa kansalaisille.

– Ei ole mitään merkkiä siitä, että säiliötä olisi avattu.

Avattuna aine olisi ollut hengenvaarallinen.

Poliisit uskovat, että radioaktiivinen aine oli päätynyt varkaiden matkaan vahingossa. Poliisin mukaan näyttää siltä, että varkaiden oli tarkoitus varastaa rekka ja muut tavarat, eivätkä he olleet välttämättä aluksi edes huomanneet varastaneensa rekan mukana Iridium-92 -säiliön.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat