Avustukset jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan.
Valtioneuvosto on myöntänyt avustukset puolueille vuodelle 2022. Avustukset ovat Ahvenanmaa mukaan luettuna 35 635 000 euroa.
Valtionavustukset myönnetään puolueiden poliittisen toiminnan sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Puolueiden tulee käyttää saamastaan avustuksesta viisi prosenttia naisten poliittiseen toimintaan sekä samoin viisi prosenttia puolueiden piirijärjestöjen toimintaan.
Avustukset jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan.
Lue myös: Uutissuomalaisen mukaan enemmistö puolueista vastustaa vaalien niputtamista
Koska avustukset maksetaan perustuen edellisissä eduskuntavaaleissa vahvistettuun vaalitulokseen ja edustajapaikkamäärään, vuonna 2021 perustettu Valta kuuluu kansalle -puolue ei ole oikeutettu avustukseen. Puolueen puheenjohtajana toimii kansanedustaja Ano Turtiainen.
Määrärahasta saa käyttää 178 175 euroa avustuksena Ahvenanmaan maakuntahallitukselle poliittisen toiminnan ja tiedotustoiminnan tukemiseen Ahvenanmaan maakunnassa.
