Näin pakkoruotsista keskusteltiin eduskunnassa

Eduskunnassa on tänään käsitelty kansalaisaloitetta  Ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoistamisesta.

Näin kansanedustajat ovat kannattaneet ja vastustaneet niin sanottua pakkoruotsia.

Luovutaan vain, koska..

– Pakollisuudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä osaamiselle ja hyväksyttävyydelle. Janne Sankelo (kok.)

– Opiskelu hoituu vapaaehtoisuuden kautta. Jari Lindström (ps.)

– Ruotsin määrääminen aikoinaan pakolliseksi sekä peruskouluissa että lukiossa oli poliittinen päätös. Kauko Tuupainen (ps.)

Pidetään kiinni, koska..

– Tasa-arvon vuoksi kaikkien lasten pitää saada edellytykset pärjätä työelämässä myös ruotsin kielellä. Se tukee myös muiden vieraiden kielten opiskelua. Tytti Tuppurainen (sd.)

– Me olemme kaikki samanarvoisia sinivalkoisia sieluja. Stefan Wallin (r.)

– Nuoret eivät ole vielä seiskaluokalla kypsiä päättämään koko loppuelämästään, haluavatko sulkea tietyt alat, ammatit ja maat pois omasta tulevaisuudestaan. Risto Kalliorinne (vas.)

– En ole tavannut vielä yhtään sellaista ihmistä, joka sanoisi osaavansa liikaa kieliä. Kielet avaavat ovia. Anna-Maja Henriksson (r.).

Juttua korjattu klo. 19.55: Toiseksi viimeinen Risto Kalliorinteen sitaatti oli alunperin laitettu erehdyksissä vasenryhmän Markus Mustajärven sitaatiksi. 



Lue myös:

    Uusimmat