Näin Moulin Rouge! -musikaalin tähdet kommentoivat esityksen saamaa kritiikkiä – Risto Kaskilahdelta hauska sutkautus
Helsingin kaupunginteatterin suursatsaus Moulin Rouge! -musikaali sai ensi-iltansa elokuun lopussa.
Muutama viikko sitten ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa saanut Moulin Rouge! -musikaali on myynyt syksyn esitykset miltei loppuun. Musikaalin tähdet Jennie Storbacka ja Risto Kaskilahti vierailivat Viiden jälkeen -ohjelmassa kertomassa esityksestä, sekä sen saamasta kritiikistä.
Storbacka näyttelee musikaalissa kurtisaani Satinea ja Kaskilahti Moulin Rouge -yökerhon omistajaa Harold Zidleriä.
Kaskilahden mukaan yleisö on ottanut esityksen vastaan riemastuttavasti. Hän kertoo näyttelijöiden saavan paljon energiaa yleisöltä heti esityksen alkutahdeista asti.
– Se on meille niin iso asia, että saamme siitä paljon energiaa. Vaikka vähän nilkkaa pakottaisi, tai kurkkuun pistäisi, niin me saamme siitä potkua ja se on ihanaa, Kaskilahti iloitsee.
– Ainakin tähän asti yleisö on loppukiitoksissa noussut seisomaan. Se kertoo meille, että tästä on tykätty ja heitä vartenhan tätä tehdään. Ihanaa, että saamme palautteen niin välittömästi, Storbacka komppaa.
Osa median kriitikoista on lytännyt esityksen, mutta molemmat ymmärtävät, että yksittäinen kritiikki on vain yhden ihmisen mielipide, eikä sellainen Kaskilahden mukaan juurikaan hetkauta.
– Tämä on aika hauskaa. Olimme ajamassa autolla vaimoni kanssa, kun Helsingin Sanomien kritiikki tuli ja vaimoni luki sitä. Yritin kuunnella, mutta vaimoni nauroi niin paljon, että en saanut hirveästi selvää siitä, Kaskilahti nauraa.
– Vaikka kriitikko oli saanut sinne muutaman rivin esityksestäkin kerrottua, niin siinä oli kuitenkin asiavirheitä. Se oli minulle sellainen, että noin tämän ei tarvitsisi olla, hän toteaa.
Kuinka kaksikko päätyi mukaan suosittuun musikaaliin ja miten he valmistautuivat vaativiin rooleihinsa? Katso haastattelu yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen salaperäisenä Suomen Naton ydinaseharjoituksesta
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
Lataa lisää