Noin kolmannes suomalaisista on tuonut viimeisen vuoden aikana Virosta alkoholia. MTV3:n teettämästä verkkopaneelitutkimuksesta käy ilmi, että jopa viidennes heistä toi alkoholia niin paljon, että apuun tarvittiin ajoneuvo.
Suomen Alkoholijuomakauppayhdistyksestä arvioidaan, että todellisuudessa viinan tuojien määrä on vielä suurempi. , että kyselyjen perusteella tehty arvio alkoholin tuonnista osuu yleensä alakanttiin. Tullin mukaan alkoholin tuontimäärät ovat kesän aikana nousseet.
Lain mukaan alkoholia saa tuoda ulkomailta vain itse omaan käyttöön. Jos alkoholin tuontiin tarvitaan ajoneuvo, määrät ovat jo niin suuria, että se herättää epäilyksiä.
– Silloin, kun ajoneuvo on pakattu täyteen alkoholia, niin kyllä me katsomme, että pitää olla aikamoiset juhlat tulossa, että voi perustella, että se tulee omaan käyttöön. Kyllä ne menevät meidän mielestä monissa tapauksissa yli sen, mikä on laillista, Suomen Alkoholijuomakauppayhdistyksen puheenjohtaja Tuomas Meriluoto toteaa.
Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys (SAJK) on alkoholijuomien maahantuontia sekä tukku- ja ravintolakauppaa harjoittavien yritysten edunvalvontayhdistys.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet eivät tuo viinaa
Kyselyyn vastasi myös 12 sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsentä. Heistä ainoastaan yksi oli tuonut alkoholia Virosta viimeisen vuoden aikana. Hän oli tuonut alkoholia pullollisen käsimatkatavaroissaan.
Kukaan valiokunnan jäsenistä ei myöskään uskonut, että heidän alkoholin tuontinsa Virosta lisääntyisi, mikäli alkoholin hintaa Suomessa nostettaisiin.
Kun valiokunnan jäseniltä pyydettiin valitsemaan annetuista vaihtoehdoista paras keino vähentää alkoholin kulutusta, 33 prosenttia vastasi ilmoitusvelvollisuuden säätämisen suurten alkoholimäärien tuojille olevan paras keino. Se oli keinoista toiseksi suosituin veronkorotuksen jälkeen.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan 17 jäsenestä kyselyyn vastasi 12.
Veronkorotus lisäisi viinan tuontia
Yli puolet kyselyn vastaajista uskoi, että vaikka alkoholin hinta nousisi, he eivät toisi viinaa Virosta aiempaa enemmän. Noin joka viides uskoi tuontinsa lisääntyvän selvästi ja toinen viidennes uskoi tuontinsa lisääntyvän jonkin verran.
Alkoholialan ammattilaisia verojen nousussa huolettaa juuri mahdollinen viinan tuonnin lisääntyminen. Se vaikuttaisi alan työllisyyteen ja aiheuttaisi sitä kautta myös verotulojen laskua.
– Kun alkoholiverotusta kiristetään, niin se nimenomaan on poissa meidän toimialan työstä ja tulosta ja veronmaksukyvystä. Ja kuitenkin kuluttaja juo saman verran ja kaikki haitat päätyvät suomalaisen veronmaksajan maksettavaksi, Meriluoto sanoo.
Meriluodon mielestä on selvää, että veronkorotukset lisäisivät Viron viinarallia.
– Eiväthän ne ihmiset sinne Viroon alkoholia ostamaan mielenkiintoisten ja erilaisten laatuvaihtoehtojen perässä mene. Se on ihan varma, koska meillä on Suomessa todella hyvä valikoima juomia. Kyllä sieltä hinnan perässä alkoholia haetaan ja jos hintaeroa kasvatetaan, niin totta kai se kasvattaa motivaatiota hakea edelleen.
Suurista määristä ilmoitusvelvollisuus
MTV3:n kyselyn mukaan kansalaisista 46 prosenttia kannattaa ilmoitusvelvollisuuden säätämistä suurten alkoholimäärien tuojille. Parhaana keinona hillitä alkoholin kulutusta sitä pitää 21 prosenttia.
Kansalaisten tavoin myös Alkoholikauppaliitto haluaisi rajoittaa maahantuontia säätämällä ilmoitusvelvollisuuden niille, jotka kuskaavat viinaa ajolasteittain Suomeen. Muun kuin omassa kotitaloudessa käytettävän, kohtuullisen alkoholimäärän maahantuonnista tulisi maksaa valmistevero
Yhdistys ehdottaa tuontikiintiöitä, joita on käytössä muiden EU:n jäsenmaiden välillä. Yhdistyksen ehdottoman kiintiön mukaan väkeviä juomia saisi tuoda Suomeen 10 litraa, väkeviä viinejä 20 litraa, viinejä 90 litraa ja olutta 110 litraa.
– Niihin liittyisi ilmoitusvelvollisuus. Eli aina kun tuo tuontikiintiön ylittävän määrän, niin sitten sen ihmisen pitäisi etukäteen ilmoittaa, kuka on tuomassa, millä tuodaan ja mihin tarkoitukseen. Tällä pääsisi kiinni niihin isoihin kuormiin. Jos se kuorma olisi ilmoittamatta ja se olisi pakettiautollinen alkoholia, niin jos ilmoitusvelvollisuutta ei olisi täytetty, niin se olisi laitonta, Meriluoto sanoo.
Hän uskoo, että alkoholin tuonnin rajoittaminen voisi vähentää myös alkoholin kokonaiskulutusta.
– Ne ihmiset jotka tuovat itse ja varastoivat alkoholia, niin kyllä olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos sulla on kotona vaja täys, sulla on siellä sellainen pieni Alko omassa pihassa, niin en nyt ainakaan usko, että se vähentää kiinnostusta siihen tuotteeseen, kun sitä on jatkuvasti ylenpalttisesti saatavilla. Toisaalta suurten kuormien tuojat välittävät usein alkoholia myös naapurustoonsa ja mahdollisesti jopa alaikäisille.
MTV3:n tilaaman tutkimuksen toteutti Think If Laboratories Oy elokuun lopussa. Tutkimukseen vastasi 1848 henkilöä ja sen virhemarginaali oli kolme prosenttia suuntaansa.