Suomi kylpee helteessä viimeistään ensi perjantaista alkaen, sanoo Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr. Mörköhelteeksikin ristitty lämpöaalto alkaa kuitenkin lipua Suomeen etelästä jo tiistaina.
– Maanantai jäänee sadepäiväksi, ja sen jälkeen alkaa olla hellettä, Föhr kertoo.
Helteinen ilma saavuttaa Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen, mutta sateet ja ukkoset estävät sen pääsyn pohjoisemmaksi.
– Periaatteessa helle pyrkii tunkeutumaan kohti pohjoista, mutta vielä keskiviikkona Lounais-Suomesta Itä-Suomen pohjoisosaan kulkee sade- ja ukkoskuurojen alue.
Lue myös: Kuuman kostea helle rysähtää Suomen ylle: Mörkö jyrisee ja salamoi – keli muuttuu tukalaksi, hellettä jopa Lappiin asti
Elohopea kipuaa komeasti Lapissa saakka
Loppuviikosta hellettä on Föhrin mukaan yhä laajemmalla alueella. Lämpötila nousee Oulun korkeudella ja Lapissakin.
– Jos aurinko pääsee paistamaan, pohjoisessakin voi olla yli 25 astetta.
Etelämpänä lämpötila voi kohota loppuviikosta 30 asteeseen.
– Se ei ole mikään nippa nappa -helle vaan ihan kirkkaasti helle, Föhr sanoo.

